Lappeenrannan lukioissa aloittaa ensi syksynä opintonsa historian viitisenkymmentä ensimmäistä tiedelinjan opiskelijaa.
Vähän reilu puolet tiedelinjalaisista opiskelee Lyseon lukion luonnontieteellis-matemaattisella linjalla ja loput Kimpisen lukion yhteiskunta- ja talouslinjalla.
Kumpikin tiedelinja tekee yhteistyötä LUT-yliopiston koulutusohjelmien kanssa.
Yliopistolla toivotaan, että lukiolaiset innostuvat tutkimuksesta jo ennen yliopisto-opintojaan.
Lappeenranta puolestaan toivoo lukion tiedelinjan vahvistavan kaupungin elinvoimaa muuttuvassa maailmassa.
Kummankin lukion ensimmäisen vuosikurssin tiedelinjalaiset saavat myös oman kummiyrityksensä. Kummiyrityksinä toimivat Etelä-Karjalan osuuspankki ja Metso Outotec.
Lukioiden tiedelinjat olivat Lappeenrannassa tänä keväänä ensimmäistä kertaa tarjolla perusopetuksen jälkeisessä yhteishaussa.