Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Lammen Loiskeet rokataan tänä viikonloppuna – lavan takana tehdään paljon näkymätöntä työtä

Festivaalien rakentaminen aloitetaan jo useita päiviä ennen varsinaista tapahtumaa. Yleisön katseilta piilossa oleva takahuonetila eli backstage on rakentunut vieremäläisen Marko Lehdon johdolla.

Lammen Loiskeet-festivaalin backstagevastaava Marko Lehto esiintymislavan edessä heinäkuussa 2022
Marko Lehto ja muut taustajoukot urakoivat lavan takana, jotta kansa saa nauttia esiintyjistä. Kuva: Joni Takalo / Yle
  • Joni Takalo

Musiikkifestivaali Lammen Loiskeet on meneillään Kajaanissa toista päivää.

Jotta festivaalivieras pääsee nauttimaan esiintyjistä, tehdään taustalla iso määrä työtä. Esimerkiksi äänentoistoa, anniskelupaikkoja ja artistien tiloja eli niin kutsuttua backstagea on rakentamassa iso joukko talkootyöläisiä.

Vieremältä kotoisin oleva Marko Lehto työskentelee yleisöltä piilossa olevan backstagen vastaavana henkilönä. Lehto kertoo, että festivaaleilla talkootyöskentely on koko perheen kesäinen harrastus.

– Meidän perheestä olemme yhtä vaille kaikki täällä mukana talkoilemassa.

Pari päivää ennen tapahtumaa lavan takana on kovin kiireistä, mutta varsinaisen tapahtuman aikana asiat sujuvat jo lähes omalla painollaan, kertoo Lehto.

Lue lisää Kainuun uutisia Yle Uutisten netissä.