Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Leikkausjonot junnaavat eikä hoitotakuu toteudu – normaaliin päästäneen Etelä-Pohjanmaalla lomien jälkeen

Seinäjoen keskussairaalassa on tarkoitus kuroa hoitotakuu kiinni lomien jälkeen.

Suojapuvussa oleva hoitaja laittaa käsineitä käteen.
Koronatilanne ei ole vaikeuttanut kesän leikkaustoimintaa Seinäjoen keskussairaalassa. Hoitotakuu pyritään saamaan kiinni lomien jälkeen. Kuva: Mirva Ekman / Yle
  • Anne Elhaimer

Korona ei ole toistaiseksi suuresti vaikeuttanut kesän leikkaustoimintaa Seinäjoen keskussairaalassa.

Koronakuormituksesta huolimatta eniten vaikutuksia leikkaustoimintaan on tuonut suunniteltu kesäsulku. Myös hoitajien tai potilaiden sairastuminen on jonkin verran siirtänyt leikkauksia.

–Jopa sulkuaikana joudutaan jonkin verran siirtämään leikkauksia. Mutta kesäsulun aikana ei ole ollut sen takia siirtoja, että sairaalassa olisi ollut koronapotilaita niin paljon, että kapasiteettia joudutaan entisestään pienentämään , sanoo sairaanhoitopiirin johtajaylilääkärin sijainen Saku Leinonen.

Hoitotakuu, eli esimerkiksi leikkaukseen pääsy kuudessa kuukaudessa, ei tällä hetkellä toteudu Seinäjoella esimerkiksi plastiikkakirurgiassa, urologiassa ja verisuonikirurgiassa.

Sen sijaan silmätaudeissa, korva-, nenä- ja kurkkutaudeissa sekä ortopediassa hoitoon pääsee hyvin.

Leinonen korostaa, että koronapotilaita on edelleen sairaalassa "merkittävä määrä", mikä vaikuttaa sairaalan toimintaan.

– Epidemia ei ole missään määrin ohi, vaikka taudin luonne onkin muuttunut, hän korostaa.

Tavoitteena on, että kesäsulkujen jälkeen sairaanhoitopiirissä päästäisiin leikkaustoiminnassa takaisin normaaliin.

Lisää aiheesta: