Rakennuttaja FH Invest aloitti maanantaina Asunto Oy Mikkelin Vilhon vaurioiden kartoittamisen. Rakenteilla oleva kerrostalo tuhoutui perjantaisessa tulipahossa pahoin.
Pelastuslaitos ja poliisi selvittävät palon syttymissyytä. Rakennuttaja ja rakentaja STT-Rakennus Oy puolestaan selvittävät, miten paljon asuntojen pintoja ja rakenteita joudutaan purkamaan ja rakentamaan uudelleen.
Asunnot joudutaan todennäköisesti purkamaan betonipinnoille.
– Tänään on lähtenyt selvitykset käyntiin, toivoimme että ne valmistuvat mahdollisimman pian. Tarkkaa aikataulua ei ole vielä löyty lukkoon, sanoo FH Investin talousjohtaja Jussi-Pekka Viskari.
Asuntojen rakentaminen oli jo pitkällä
Kohteen rakentaminen oli jo pitkällä, sillä asunnot oli määrä luovuttaa uusille omistajille lokakuun lopussa. Viisikerroksiseen taloon valmistuu 35 asuntoa, yksiöitä, kaksioita ja kolmioita. Asunnoista on myyty 21.
– Mikään asunto ei ollut kokonaisuudessaan valmis, kaikissa oli jotain kesken. Esimerkiksi keittiöt tai kylpyhuoneet eivät olleet valmiita koko talon osalta.
Viskari ei ota vielä kantaa siihen, milloin talo tulee olemaan valmis. Aikataulu riippuu korjaus- ja rakennussuunnitelman laajuudesta.
– Tuleville asukkaille on jaettu ensitiedotteet tapahtumasta ja heitä tullaan tiedottamaan tiiviisti myös jatkossa. Asiakkaat on antaneet meille työrauhan asian suhteen.
Kustannukset jakautuvat kolmen tahon kesken
Kohteen korjauskustannukset jakautuvat talousjohtaja Viskarin mukaan vakuutusyhtiön, rakennuttajan ja rakentajan kesken.
– Jokaisella osapuolella on oma selkeä vastuualueensa. Suurin osa kustannuksista on määriteltävissä korjaussuunnitelman valmistuttua. FH Investin puolesta voin sanoa, että me emme ole huolissamme.