Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Taiwan pyytää kansainvälistä yhteisöä tuomitsemaan Kiinan sotaharjoitukset – ballistisia ohjuksia lensi myös Japanin talousvyöhykkeelle

Harjoitukset ovat reaktio Yhdysvaltojen edustajainhuoneen puhemiehen Nancy Pelosin Taiwanin-vierailuun. Kiina vastusti Pelosin vierailua ja varoitti jo etukäteen sen seurauksista. Videokuva on Kiinan valtiollisen CCTV:n videokuvaa.

Kiina sanoo torstaina aloittaneensa merkittävän sotaharjoituksen Taiwanin läheisyydessä. Maa on muun muassa ampunut ohjuksia vesille. Taiwan vaatii Kiinaa lopettamaan. Leikkaaja: Kristofer Andersson
  • Antti Palomaa
  • Jenni Joensuu

Kiinan armeija on laukaissut useita ballistisia ohjuksia Taiwanin ympärillä oleville vesille torstain sotaharjoitusten aikana, Taiwanin puolustusministeriö kertoo.

– Kiinan kommunistinen puolue laukaisi useita Dongfeng-ohjuksia Taiwanin koillis- ja lounaisosien ympäröiviin vesiin noin kello 13.56 alkaen tänä iltapäivänä, puolustusministeriö sanoi lyhyessä lausunnossa.

Taiwanin puolustusministeriö kertoi Twitterissä tuomitsevansa Kiinan armeijan toimet.

Naton pääsihteeri Jens Stoltenberg sanoi puolestaan uutistoimisto Reutersille, että Kiinan ei ole syytä ylireagoida Yhdysvaltain edustajainhuoneen puhemiehen Nancy Pelosin vierailuun.

– Yhdysvaltain ja muiden Nato-liittolaisten korkean tason edustajat ovat vierailleet Taiwanissa säännöllisesti vuosien mittaan. Siksi tämä ei anna Kiinalle aihetta ylireagoida, Stoltenberg sanoi.

Japani esitti vastalauseen

Japanin puolustusministeriön mukaan viisi Kiinan ballistista ohjusta laskeutui Japanin talousvyöhykkeelle. Puolustusministeri Nobuo Kishi sanoi, että tämä on ensimmäinen kerta, kun näin käy.

Kishi kertoi Japanin esittäneen asiasta vastalauseen Kiinalle diplomaattiväyliä pitkin.

Talousvyöhyke on valtion aluevesiä laajempi alue. Vyöhyke ulottuu 370 kilometrin päähän rannasta. Talousvyöhykkeellä valtiolla on oikeus meren luonnonvarojen tutkimiseen ja hyödyntämiseen.

Taiwan: Kiina pyrkii eristämään saaren

Taiwanin sisäisten asioiden neuvosto sanoi torstaina uskovansa, että Kiinan tarkoituksena on eristää Taiwan ja pakottaa kansainvälinen yhteisö lopettamaan Taiwanin tukeminen, kertoo Reuters. Neuvosto sanoi myös olevansa hereillä Kiinan soluttautumisen ja psykologisen sodankäynnin varalta.

– Voimankäyttö ei ratkaise ongelmia tai erimielisyyksiä. Rauha on kaikkien etu, neuvosto sanoi.

Kiina, joka pitää Taiwania kapinallisena maakuntanaan, on kutsunut toimia "sisäpoliittiseksi asiaksi". Kiina on ilmoittanut harjoitusten jatkuvan sunnuntaihin saakka.

Sotaharjoitukset ovat pakottaneet useat kaupalliset alukset vaihtamaan reittiä.

Bloombergin mukaan lähes puolet maailmanlaajuisesta konttilaivastosta ja 88 prosenttia maailman suurimmista aluksista on kulkenut Taiwaninsalmen läpi tänä vuonna. Päiviä kestäneiden häiriöiden odotetaan vaikuttavan toimitusketjuihin ja johtavan viivästyksiin toimituksissa maailmanlaajuisesti.

Armeijan mainos rakennuksen seinässä.
Nancy Pelosin vierailu Taiwanissa sai Kiinan raivoihinsa. Kiina aloitti sotaharjoitukset Taiwanin ympärillä ja asetti pakotteita esimerkiksi hedelmille ja kalalle. Kuva: Wu Hao / EPA

Kiina perui ulkoministerien tapaamisen

Kiinan harjoitusten takia Taiwan on myös perunut useita lentoja.

Torstaina ainakin 40 Taiwanista lähtevää ja sinne saapuvaa lentoa oli peruttu, Reuters kertoo.

Kiinan ulkoministeriö kertoi torstaina myös peruneensa tapaamisen Japanin ulkoministerin kanssa. Kiinan ulkoministerin Wang Yin piti tavata japanilaiskollegansa Yoshimasa Hayashi Kambodžassa Kaakkois-Aasian maiden Asean-kokouksessa.

Kiina perui tapaamisen G7-maiden ulkoministerien antaman yhteisen lausunnon jälkeen. Lausunnossa ministerit (mukaan lukien Japani) tuomitsivat Kiinan toimet Taiwanissa ja toivoivat asiaan rauhanomaista ratkaisua.

Nancy Pelosin vierailu laukaisijana

Ohjusten laukaisut liittyvät Kiinan sotaharjoituksiin Taiwanin ympärillä. Kiina aloitti sotaharjoitukset vastatoimina Yhdysvaltain edustajainhuoneen puhemiehen Nancy Pelosin vierailtua Taiwanissa.

Kiina vastusti Pelosin vierailua ja varoitti jo etukäteen sen seurauksista. Jo Pelosin vierailun alla tiistaina useisiin Taiwanin hallinnon verkkosivuihin tehtiin kyberhyökkäyksiä, joiden uskottiin olevan Kiinan tekemiä. Ainakin Taiwanin presidentin ja ulkoministeriön verkkosivut olivat jonkin aikaa poissa käytöstä.

Kiinan kaikkien aikojen suurimmat harjoitukset Taiwanin ympärillä käydään vilkkailla vesiväylillä, ja niihin sisältyy pitkän matkan ammuntaa. Taiwanin hallitsevan puolueen mukaan harjoitukset ovat "vastuuttomia ja laittomia".

Nancy Pelosi vilkuttaa lentokoneen ovella.
Nancy Pelosin vierailu Taiwanissa oli Yhdysvaltain korkea-arvoisin vierailu maassa sitten vuoden 1997. Kuva: EPA

Ulkoministerit toivovat rauhaa

Kaakkois-Aasian maiden ulkoministerit kokoontuivat Phnom Penhissä ja toivoivat Kiinan pidättäytyvän sotatoimista.

Ministerit varoittivat avoimen konfliktin mahdollisuudesta.

– Provokatiiviset toimet voivat johtaa virhearvioihin, vakavaan selkkaukseen, avoimeen konfliktiin ja ennustamattomiin seuraamuksiin, ministerit sanoivat yhteisessä lausunnossaan torstaina.

Kaakkois-Aasian yhteistyöjärjestö Aseanin tapaamiseen osallistuivat myös Kiinan ulkoministeri Wang Yi ja Yhdyvaltojen ulkoministeri Antony Blinken.

Kiina ilmoitti sotaharjoitusten sisältävän myös pitkän matkan ammuntaa. Uutistoimisto AFP:n toimittajien mukaan ammuntoja on ollut Taiwaninsalmella. Kiinalaisaluksia on myös ylittänyt Taiwaninsalmen keskilinjan.

Lue myös:

"Kiina on aivan raivoissaan" – Ylen kirjeenvaihtaja: Nancy Pelosin vierailu oli suuri herja Kiinaa kohtaan

Pelosin vierailu Taiwanissa sai Kiinan pullistelemaan: kalat ja keksit kiellettiin, tankkikolonnia vyörytettiin kohti rannikkoa

Tämä juttu kertoo, miksi Taiwan hiertää Kiinan ja Yhdysvaltojen välejä ja miksi Nancy Pelosin vierailu on niin merkittävä