Monen suomalaisen sydämessä läikähtää, jos jossain kuulee vielä aitoa karjalan kieltä tai laulua. Eikä ihme, sillä monien ihmisten suvuista löytyy jokin side Karjalaan, jonka monet erityispiirteet kielestä aina ruokien kautta kulttuurin ovat tulleet meille tutuiksi.
Tänään perjantaina Vaasassa käynnistyi viikonlopun mittainen tapahtuma Karjalan kielen kulttuuripäivät. Sitä järjestää Pohjanmaa-Karjala-yhdistys ja Vaasan Karjalaseura.
Yksi Vaasaan saapuvista karjalaisista on Pentti Mäkkeli, joka muodostaa yhdessä Heikki Kuikan kanssa karjalankielisiä lauluja esittävän duon nimeltä KarjalaBrihat. Duossa Pentti Mäkkeli laulaa ja Heikki Kuikka soittaa kitaraa ja laulaa taustalaulajana.
KarjalaBrihat on perustettu vuonna 2017 ja se on esiintynyt lukuisissa tapahtumissa eri puolilla Pohjois-Karjalaa.
Monet heidän esittämänsä kappaleet ovat vanhoja sävellyksiä, jotka on käännetty karjalan kielelle. Monet kaipauksesta tai perheistä kertovat laulut ovat laulaja Pentti Mäkkelille liiankin omakohtaisia
– Meitähän oli aikanaan perheessä jopa kymmenen, vaikka nykyään olen enää ainoa perheemme elossa olevista. Aikanaan kun jouduimme lähtemään Karjalasta vuonna 1944, olin vasta 3-vuotias. Silloin kiersimme maata monilla paikkakunnilla, Mäkkelin muistelee.
Perhe ehti viettää aikaa jopa Venäläisten sotavankeudessakin. Tuolloin Mäkkelin vanhin veli oli puolivuotias ja sisko yhdeksän ikäinen. Vankileirillä Venäjän puolella vierähti lopulta 105 päivää.
– Ukrainalaisten tilanne tällä hetkellä sodan keskellä on monin tavoin samanlainen kuin meillä evakkoperheillä silloin. Juuri siksi tämä kaikki koskettaa nyt aivan erityisesti, hän sanoo.
Ylen toimittaja Antti Haavisto tapasi Pohjanmaa-Karjala-yhdistyksen puheenjohtajan Antti Kosken sekä duon jäsenet Pentti Mäkkelin ja Heikki Kuikan. Kuuntele Areena-audiosta alta tai tästä linkistä laulunäyte karjalan kielellä.