Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Lieksa yrittää herättää henkiin metsäyhtiön tylysti tärvelemän konserttipaikan – kaupunginjohtaja: ”Siinä on paljon tekemistä”

Metsäyhtiö Tornatorin runtelemalle ainutlaatuiselle ulkokonserttipaikalle on vaikea löytää sopivaa toimijaa.

Mätäsvaaran kaivosnäyttämö tuhoutui metsähakkuissa. Video: Tanja Perkkiö / Yle
  • Alberto Politi

Lieksan kaupunki yrittää elävöittää avohakkuussa myllättyä Mätäsvaaran ulkokonserttipaikkaa.

Vanhaan louhokseen rakennetun ainutlaatuisen konserttipaikan ympäristö muuttui keväällä rajusti. Metsäyhtiö Tornator hakkasi yllättäen puut louhoksen ympäriltä.

Lieksan kaupunginjohtaja Jarkko Määttäsen mukaan sekä Lieksan hyvinvointipalvelut että kulttuuripalvelut yrittävät etsiä louhokselle uutta toimintaa.

– Sinne tarvitaan toimija, joka on kiinnostunut alueen kehittämisestä, Määttänen toteaa.

Tornator omistaa louhoksen alueen, mutta Määttäsen mielestä kaupungin on hyvä tukea louhoksen elävöittämistä.

– Hyvinvointipalveluissa ja kulttuuripuolella tunnetaan Lieksan eri yhdistykset. Jos toimija löytyy, kaupunki voi myös myöntää avustuksia.

Tulevaisuus näyttää vaikealta

Määttäsen mukaan louhokselle ei etsitä pelkästään konserttitoimintaa, vaan kaupunki suhtautuu kaikenlaisiin ideoihin avoimesti.

Kaupunginjohtaja myöntää kuitenkin, että sopivan toimijan löytäminen näyttää haasteelliselta.

– Muutos puuston poistamisen seurauksena oli niin iso, että kyllä siinä on paljon tekemistä idyllisen toimintaympäristön saamiseksi.

Hakatut puut ja risut peittävät kulkureittiä ja portaita Mätäsvaaran kaivosnäyttämöllä.
Ainutlaatuisen konserttipaikan ympäristö oli pahoin myllätty toukokuussa. Kuva: Tanja Perkkiö / Yle

Mätäsvaaralla ei ole järjestetty konsertteja puiden kaatamisen jälkeen. Esimerkiksi Lieksan Vaskiviikko perui louhokselle suunnitellun konsertin.

Määttänen ymmärtää hyvin, että louhos ei tällä hetkellä houkuttele konserttijärjestäjiä.

– Akustiikan puolesta se toimisi konserttipaikkana, mutta muutoin idylli on vaurioitunut.

Lue lisää:

Mätäsvaaran ainutlaatuinen ulkokonserttipaikka saattaa saada sittenkin jatkoa – metsät hakannut Tornator ja lieksalaiset tapaavat