Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Pallas–Yllästunturin kansallispuisto oli koko Suomen suosituin – uusi kansallispuisto Sallassa veti yli 36 000 kävijää

Kansallispuistojen kävijämäärät jäivät pandemia-ajan huipusta. Yhteensä kaikissa Suomen kansallispuistoissa vierailtiin 2,2 miljoonaa kertaa tammi- ja heinäkuun välisenä aikana.

Kuvassa näkyy pallastunturit ja yöttömän yön aurinko.
Pallas–Yllästunturin kansallispuisto on ollut tänäkin vuonna suosituin. Kuvassa Pallastunturit kuvattuna punaisen hiekan uimarannalta keskiyön auringon valossa kesäkuussa. Kuva: Vesa-Pekka Hiltunen / Yle
  • Vesa-Pekka Hiltunen

Uudessa Sallan kansallispuistossa on käynyt tammi-heinäkuun aikana 36 007 kävijää. Se on suurin piirtein saman verran kuin Kurjenrahkan, Riisitunturin ja Rokuan kansallispuistossa, joissa kävijöitä oli noin tuhat vähemmän.

Lukujensa puolesta uusi kansallispuisto on nyt Suomen 16. suosituin kansallispuisto. Suomessa on yhteensä 40 kansallispuistoa.

Kenttäpäällikkö Jarmo Asell Metsähallituksesta sanoo tiedotteessa, että alueen muuttaminen kansallispuistoksi ei ole vielä näkynyt käyntien kasvuna, koska alkuvuoden luvuissa näkyy vielä korona-aika. Sallassa on tyypillisesti vieraillut paljon ulkomaalaisia.

Sallan kansallispuisto avattiin 11. kesäkuuta. Alue oli aiemmin Sallan luonnonsuojelualue.

Lue lisää: Uusi kansallispuisto toi sykäyksen Sallan talouteen – pikkukunnassa polkaistiin heti käyntiin useampi miljoonainvestointi

Pallas-Yllästunturi oli yhä ykkönen

Suomen suosituin kansallispuisto tammi–heinäkuussa oli Pallas–Yllästunturi, joka sijaitsee Kolarin, Kittilän, Muonion ja Enontekiön välisellä tunturialueella. Seuraavaksi suosituimpia olivat Urho Kekkosen kansallispuisto, Nuuksio, Koli ja Pyhä–Luosto.

Yhteensä kaikissa Suomen kansallispuistoissa vierailtiin 2,2 miljoonaa kertaa tammi- ja heinäkuun välisenä aikana.

Kävijämäärät Suomen kansallispuistoissa laskivat pandemia-ajan huipusta, mutta kävijämäärät ovat edelleen korkeammalla kuin ennen pandemiaa. Kävijämäärät olivat yhä 11 prosenttia korkeammat kuin vuonna 2019.

Luontopalvelujohtaja Henrik Jansson Metsähallituksesta sanoo, että kansallispuistojen käyntimäärät kertovat pitkän ajan kasvutrendistä.

Hän huomauttaa, että tänä kesänä kävijämäärin on voinut vaikuttaa sekin, että pandemian jälkeen matkailu ja tapahtumatarjonta ovat lisääntyneet. Toisaalta kallis bensan hinta on voinut rajoittaa kotimaanmatkailua.

Suomen suosituimmat kansallispuistot 1.1.-31.7.2022:

KansallispuistokäynnitMuutos vuoteen 2021 (%)Muutos vuoteen 2019 (%)
Pallas–Yllästunturin kansallispuisto406 240-136
Urho Kekkosen kansallispuisto259 213-78
Nuuksion kansallispuisto179 1319-2
Kolin kansallispuisto154 375-1115
Pyhä–Luoston kansallispuisto125 843-924
Oulangan kansallispuisto100 350-29-4
Repoveden kansallispuisto78 650-2113
Sipoonkorven kansallispuisto74 939-1344
Syötteen kansallispuisto68 243-1047
Saaristomeren kansallispuisto63 000-1040

* Vertaus samaan ajanjaksoon vuonna 2021 ja 2019.

Oletko käynyt tänä vuonna kansallispuistossa ja mitä ne sinulle merkitsevät? Voit keskustella aiheesta artikkelissa Yle-tunnuksella 6.9. kello 23 saakka.