Turun ortodoksisessa seurakunnassa ollaan huojentuneita, kun vieressä vuosia jyllännyt torityömaa on viimeistä silausta vaille valmis.
Uusinta monttua kaivetaan nyt aivan kirkon seinän viereen. Vaurioita kärsineen ortodoksikirkon remontti on alkanut.
Vanhaa täyttömaata poistetaan ja vaihdetaan kevyempään vaahtolasiin. Tällä yritetään hillitä kirkkorakennuksen epätasaista painumista.
176 vuotta sitten vihitty, Carl Ludwig Engelin suunnittelema arvorakennus on vuosien aikana notkahtanut johtuen osin savisesta rakennuspaikasta.
Työt maksaa Turun Toriparkki Oy. Tämä perustuu rakennusluvan yhteydessä tehtyyn sopimukseen. Turun ortodoksinen seurakunta perui rakennusluvasta tekemänsä valituksen, kun pysäköintilaitos sitoutui korjaustyöhön.
Ortodoksisen seurakunnan käsitys on, että tontin omistavan Turun kaupungin sekä toriparkkiyhtiön on otettava osaa myös seinien halkeamien korjauksiin.
Kirkkoherra Ion Durac on työskennellyt kirkossa vuosikymmeniä. Hän tietää että seinillä on ollut hiushalkeamia, mutta pysäköintilaitoksen paaluttaminen ja työkoneiden jatkuva jyrääminen kirkon ympärillä aiheuttivat näkyvää jälkeä.
– Muutaman vuoden aikana on halkeamista tullut suuria ja katosta on tippunut osia. Ei kukaan voi sanoa, että kirkko on nyt yhtäkkiä vaan vanhentunut, vaan nämä ovat rakennustöiden seurausta.
Kirkon painuminen hallintaan
Kirkon seinustalta on poistettu betonilaattoja ja pääportaat puretaan kokonaan, sillä niiden alla olevat maamassat kuljetetaan pois.
Arkeologisten tutkimusten jälkeen täytöksi tuodaan vaahtolasia. Ajatus on se, että näin saadaan hillittyä kirkon painumista.
Toriparkkiyhtiö ja seurakunta sopivat asiasta rakennuslupakäsittelyn yhteydessä.
– Perustuksiin kohdistuva paine pienenee. Sitouduimme siihen, että teemme tietyt toimenpiteet ortodoksikirkolle, ja niitä ollaan nyt toteuttamassa, Turun Toriparkki Oy:n hallituksen puheenjohtaja Jari Pölönen kertoo.
Kirkon perustusten tueksi suunniteltiin aluksi muovimassaa, mutta lopulta päädyttiin vaahtolasiin.
Halkeamat eivät Pölösen käsityksen mukaan johdu työmaasta, vaan kirkon epätasaisesta painumisesta. Halkeamien korjaaminen ei kuulu näin ollen yhtiölle.
Kirkkoherran mukaan vauriot eivät johdu kirkonmenoista
Turun ortodoksisen seurakunnan kirkkoherra Ion Durac näkee asian toisin.
– Me otimme rakennuslupaan tehdyn valituksen pois, kun meille luvattiin, että mitä vaan tapahtuisi vauriot korjataan kauppatorin valmistumisen jälkeen.
Kysymys ei ole pelkästään rahasta vaan myös periaatteesta.
– Kirkko luottaa ihmisiin. Syntyneet ongelmat eivät ole suuria, mutta ne ovat sellaisia joita seurakunta ei ole itse aiheuttanut.
Seurakunta toivoo, että kaupungin ja Turun Toriparkki Oy:n edustajat istuvat yhteiseen pöytään neuvottelemaan kirkon seinien vaurioiden korjaamisesta.
Perustuksien muutostyöt valmistuvat Jari Pölösen arvion mukaan loka–marraskuussa.
Voit keskustella aiheesta Yle-tunnuksella 29. syyskuuta kello 23:een asti.
Aiheesta aiemmin: