Neuvostoliiton kesän 1944 suurhyökkäyksen lopullinen läpimurto Karjalan kannaksella kilpistyi kaavoihinsa, toteaa filosofian kandidaatti Tapio Tiihonen lauantaina Helsingin yliopistossa tarkastetussa väitöskirjassaan.
Tiihosen mukaan neuvostoarmeijan suurhyökkäys perustui mittakaavalla voittamiseen ja yllätykseen. Suomalaisten kolmannella puolustuslinjalla kuitenkin myös suomalaiset yllättivät eikä neuvostojoukkojen kaavamaisuuteen perustuva strategia onnistunut.
Myös neuvostojoukkojen moraali petti.
Suomen armeija oli se ylipääsemätön katkos, jota neuvostodialektinen päätöksentekojärjestelmä ei kyennyt "luokkavoittamaan", Tiihonen tiivistää. Torjuntavoiton saavuttanut Suomen armeija oli vahvimmillaan syksyllä 1944 ja tämä heijastui myös Neuvostoliiton ja Suomen solmiman paikallisen rauhansopimuksen yhdenmukaisesta tahdosta.
Kattava kuvaus taisteluista
Tiihosen väitöskirjassa kerrotaan ensi kertaa tarkasti siitä, miten suomalaisten kaksi ensimmäistä linjaa pettivät ja miten sitten kolmas linja kesti.
Uutta on myös poliittisen ja sotilaallisen tason yhdistymisen esiintuominen tutkimuksessa.
Tiihosen mukaan suomalainen yllätys alkoi kasvaa Viipuri-Kuparsaari-Taipale-linjalla ja neuvostojoukkojen ylivoimaan perustuva yllätys alkoi vastaavasti kutistua.
Neuvostojoukkojen ylivoima laski alle 1:3:een, kun armeijakuntatasolla tavoiteltiin 1:10:n ylivoimaa.
Kaavoihin sidottu kaavamaisuus näkyi ennen kaikkea siinä, että armeijakunnan alempien johtoportaiden johtajien piti vain ehdottomasti noudattaa käskyjä, "intuitiivisuus" oli sallittua vain ylemmillä tasoilla.
Tiihonen on tehnyt mittavaa 800-sivuista väitöstyötään 14 vuotta. Leningradin rintaman, armeijakuntien, divisioonien, rykmenttien sekä ilmavoimien sotapäiväkirjoja, taistelukertomuksia toimitaohjeita ja käskyjä hänellä on ollut käytössään vasta kolmen viime vuoden ajan. Korkeimman neuvostojohdon käskyt tulivat julkiseksi vasta tänä vuonna.