Artikkeli on yli 14 vuotta vanha

Työväen kauppaa tulee ikävä

Ennen vanhaan aate määräsi, mihin kauppaan mentiin. Henki elää vahvana Forssassa, missä työväki on suruissaan oman kauppansa menettämisestä. Vasemmistoa lähellä oleva Euromarket lopettaa toimintansa, ja tilalle tulee Keskon market. Monet työväenyhdistyksen ihmiset sanovat, että muuttavat mieluummin Keskon asiakkaiksi kuin siirtyvät ostoksille Osuuskauppa Hämeenmaahan.

FORSSA Sosiaalidemokraattien konkari Ilkka Joenpalo on kulkenut ikänsä ostamassa tarpeet työväen omasta kaupasta. Asiointi poliittisesti lähellä vasemmistoa olevassa Euromarketissa kuitenkin loppuu pikapuoliin, sillä se muuttuu pikapuoliin keskolaiseksi K-marketiksi. Työväen paikkakunnalla tämä on vaikea pala nieltäväksi.

- Ei aatteesta pääse irti. Se, missä asioi, istuu ihmisessä yhtä tiukassa kuin kissassa raidat. Minäkin olen jo syntyessäni liitetty Jokioisten osuuskauppaan ja kun olen muuttanut Forssaan, niin olen samalla tullut Tammen jäseneksi. Tämä on kulkenut suvussa perintönä, kertoo Ilkka Joenpalo.

Kauppakilpailu ei saisi kaventua

Niin ikään pitkän linjan kunnallispoliitikko Isto Hannula katsoo surullisena Euromarketin sulkemista.

- Tämä on murheen päivä, tämmöistä ei saisi tapahtua, koska kaikki kauppa paikkakunnalla jää nyt kahden ketjun varaan. Se tietää aina huonoa pitkässä juoksussa. Kolme olisi hyvä luku tasaamaan pottia, sanoo Isto Hannula.

Työväen yksi tukipilari sentään jää Forssaan, missä Suomen Sosialidemokraattinen Puolue sai runsaat sata vuotta sitten nimensä, ja missä luettiin myös puolueen virallinen ohjelma. Mutta ei työväentalollakaan enää juuri kuulla aatteellisia palopuheita.

Työläisille on tärkeä myös työväentalon ravintola, entinen Moskova, kertoo Ilkka Joenpalo.

- Entinen Moskova on tärkeä, mutta onhan meillä työväentalolla valtuustoryhmän kokouksia ja työväenyhdistyksen kokouksia. Niissä toki käyn ja täällä on erittäin hyviä konsertteja tässä salissa. Työväentalon juhlasalissa on yksi Suomen parhaita akustiikkoja ja täällä kun viulisti soittaa tai kitaristi, niin se sointuu todella kauniiksi. Onneksi meillä on täällä konsertteja, Joenpalo päättää.