Suomalaiset metsäyhtiöt ovat kuitanneet Venäjän aiemmat ilmoitukset tullikorotusten lykkäämisestä vähämerkityksellisiksi, sillä tuonti on ollut enää pientä. Torstain uutinen tullien huomattavasta alenemisesta mahdollisesti ensi vuoden lopussa kiinnostaa ainakin Stora Enson maajohtaja Juha Vanhaista jo enemmän.
- Me tarvitsemme lehtipuuta Suomessa enemmän kuin mitä tällä hetkellä olemme voineet käyttää, ja tässä ollaan matkan varrella tehneet itseämme vähemmän riippuvaisiksi lehtipuusta, mutta jos ja kun tullitasot laskevat sillä tavalla kun nyt on ennakoitu, tämä luonnollisesti tulee helpottamaan meidän lehtipuun hankintaa ja tässä mielessä puunhankinnan elämää, Vanhainen sanoo.
Ensi vaiheessa lehtipuusellun käyttöä lisättäisiin uudelleen sitä vielä käyttävillä tehtailla. Kokonaan havumassaan siirtyneen Enocellin tilannetta Vanhainen ei vielä ryhdy arvioimaan.
Nyt Venäjän koivun tulli on 15 euroa kuutio. Vanhaisen mukaan teollisuus katsoo kuitenkin hintaa tehtaan portilla.
- Sitä on pieniä määriä voitu lähialueilta tuoda meidän tehtaillemme, ja silloin se on ollut jollakin lailla kilpailukykyistä suomalaisen lehtipuun kanssa, Vanhainen toteaa.
Tuonti Venäjältä on kasvanut tänä vuonna reippaasti, mutta määrä on edelleen vain puolet siitä mitä ennen lamaa. Metsäteollisuus ry:n jäsenet toivat tammi-lokakuussa Venäjän puuta viitisen miljoonaa kuutiota, siitäkin iso osa haketta.
Maajohtaja Vanhaisen mukaan Stora Enso alkaa valmistella Venäjällä korjuulogistiikkaa uudelleen, kun varma tieto tullien yksityiskohdista saadaan. Enimmillään Stora Ensolle työskenteli Luoteis-Venäjällä pitkästi toistatuhatta työntekijää, tällä hetkellä enää 400 - 500.