IFK Norrköpingin hyökkääjä Antti Sumiala teki jälleen maalin, mutta osuma ei auttanut Norrköpingiä pisteille. Osuma oli maajoukkueeseen jälleen nousseelle Sumialalle jo kauden yhdeksäs yhtä monessa ottelussa.
Antti Sumiala teki jälleen maalin Norrköpingille.
Kuuma hyökkääjä on varmasti ilouutinen myös EM-karsintaotteluihin valmistautuvalle A-maajoukkueen päävalmentaja Antti Muuriselle.
- Maali ei tällä kertaa auttanut meitä. Päästimme kaksi helppoa maalia emmekä pystyneet hyödyntämään painostustamme toisella jaksolla. Me nousimme hyvin tasoihin, mutta emme enää ohi, Sumiala harmitteli.
- Minun maalini syntyi puskulla. Ilahduttavaa, että kolme täällä tekemistäni osumista on syntynyt päällä tehtyinä.
Sumiala korostaa, että sarja on tasainen, ja että kaikki on vielä omissa käsissä. IFK Norrköpingillä on vielä kolme ottelua pelaamatta.
- Sarja on huipputasainen, niin kärjen kuin tyven osalta. Kaikki on vielä täysin auki ja omissa käsissä. Toivottavasti esimerkiksi Göteborg häviää maanantaina. Se auttaisi meitä kummasti. Meillä on vielä täydet saumat pitää sarjapaikkamme suoraan, Sumiala vakuutti.
YLE-STT