Satakunnan Radion ja Satakunnan Kansan yhdessä järjestämän Eurovaalikiertueen yhteydessä järjestettiin kilpailu, jossa piti arvata Satakunnan ääniharavan saama äänimäärä. Pääpalkintona oli päivä Pasilassa. Kari Vahti arvasi lähimmäksi, ja näin ollen hänen kanssaan päivää lähdettiin viettämään.
Valtava laitos
Henkilömäärä monitorien takana oli yllätys Karille.
– Kyllä kai noita kaikkia tarvitaan, kun uutismäärä on niin suuri, Kari totesi.
Suoraa uutislähetystä Kari pääsi seuraamaan ruudun toiselta puolelta, lasiseinän takaa. Uutisankkuri Jussi – Pekka Rantanen kertoi uutislähetyksen jälkeen, mitä kaikkea uutistoimittaja tekee ja mitä kaikkea niillä uutispöydän nappuloilla, jotka eivät TV-ruudussa näy, voi tehdä.
– Porilaisille terveisiä, huikkasi Jussi-Pekka vielä ennen poistumista.
– Olipa kiva rupatella, Kari huomautti
Pieni pettymys
Urheilumiehenä Karia kiinnosti etukäteen erityisesti urheilupuoli. Tältä osin toiveet eivät aivan täyttyneet.
-Olisi ollut kiva nähdä, miten Urheiluruutu hoidetaan ja muutenkin urheilu olisi kiinnostanut enemmän. No, tulihan sieltä sentään pari julkkista bongattua, mm. urheilutoimittaja Inga Helenius.
Kierrätys on päivän sana
YLE Pasilan tiloista löytyi oma puuverstas, jossa rakennettiin parhaillaan vanhasta lavasteesta uutta.
- Kierrätystä, huomioi Kari.
Varsinaiseksi vitsiniekaksi todettiin puuverstaan päänikkari. Siinä olisi mennyt tovi jos toinenkin, mutta kierros oli vielä kesken.
Tarpeistosta bongattiin paljon sellaista, mikä voisi laittaa antiikkikauppiaan pään pyörälle. Etenkin astiastoissa ja huonekaluissa riitti ihmettelemistä.
Leppoisa pääjohtaja
Tapaaminen toimitusjohtaja Mikael Jungnerin kanssa päivän päätteeksi oli kuin piste i:n päälle.
– Mukavan oloinen ihminen se pääjohtaja, Kari totesi kotimatkalla.
Kaikkinensa Kari Vahti oli tyytyväinen päivään ja kaikkeen, mitä tuli nähtyä ja koettua.