Artikkeli on yli 16 vuotta vanha

Kuopion rokotetutkimusklinikalla tutkitaan ajan hermolla olevia rokotteita

Valtaosa tutkimuksista koskee lasten rokotteita. Eräs niistä etsii rokotetta lasten korvatulehduksia ja kovaa kuumetautia vastaan. Uusi tutkimuksia käynnistyy jatkuvasti.

Äidit ja vauvat tutustuvat Kuopion rokotetutkimusklinikkaan.
Kuva: YLE / Heidi Törnroos

Kuopion rokotetutkimusklinikka muutti uusiin tiloihin Microkatu yhteen marras - joulukuun vaihteessa. Kuopion yksikkö on yksi useista Tampereen yliopiston alaisuudessa eri puolella Suomea toimivista rokotetutkimusklinikoista.

Rasmus ja Aleksi – vauvat ovat äitiensä Hannan ja Mirjan valvovan silmän alla mukana rokotetutkimuksessa, jossa kehitetään rokotetta lasten korvatulehduksia ja kuumetautia sekä verenmyrkytystä vastaan.Tiedon tutkimuksesta äidit saivat puskaradion välityksellä.

Vastuuhoitajana Kuopion klinikalla työskentelee Anne Kuosmanen. Klinikalla tutkitaan tällä hetkellä pneumokokkirokotteen lisäksi muun muassa meningiittiä eli aivokalvontulehdusta vastaan kehitettävää rokotetta sekä vyöruusurokotetta. Uusia tutkimuksia käynnistyy pitkin kevättä.

Tutkimuksiin osallistuu myös aikuisia, jotka kutsutaan tutkimukseen mukaan henkilökohtaisesti lähetettävällä kirjeellä kuten lapsetkin.

Kuopion rokotetutkimusklinikalla tutkittiin viime kesän ja syksyn aikana sikainfluenssarokotteita.