Muusikko Jarmo "Luigi" Puhakka alkoi suhtautua materialistiseen jouluhössötykseen torjuvasti nuorena kapinallisena. Elämänkatsomuksellinen idealismi johti sittemmin totaalikieltäytymiseen joulusta.
Teinikapina jatkuu keski-iässä eikä muovinen Disneyjoulu vilkkuvaloineen houkuta vähääkään.
Toisten ihmisten joulunvietto ei häiritse Jarmo Puhakkaa, hän suhtautuu joulunalushössötykseen avarakatseisesti. Kiva vain, kun on tunnelmaa ja ihmiset touhukkaita, vaikka Puhakka itse jättäytyy joulunvietosta sivuun.
- Tämä on hyvin fiilispohjainen juttu, Puhakka sanoo.
"Loistavasti muotoiltu paketti, jonka rahvas ostaa"
Uskonnollista pohjaa Jarmo Puhakan totaalikieltäytymiselle joulunvietosta ei ole, sillä hän sanoo olevansa uskonnoton mies.
Lapsuuden perhekään ei ollut uskonnollinen, mutta jouluperinteitä kuitenkin noudatettiin. Aattoiltaan kuuluivat kinkut, laatikot ja Joulupukin vierailu.
Nyttemmin Jarmo Puhakka ei anna eikä kaipaa joululahjoja ja hän vertaakin Joulupukkia joulun alkuperäiseen tuojaan.
- Kehystarina on tuotteistettu ja Joulupukki on kuin paremmin pukeutunut Jeesus. Tuskin edes kristillisyyteen taipuvaiset enää kovin miettivät joulun sisältöä. Tosin on heitäkin, jotka käyvät kirkossa ja muistavat joulun alkuperäisen sanoman - kaikki kunnia heille, vaikka itse en näe asiaa samoin.
Mallia Jenkkilästä
Puhakka ihmettelee alttiutta, jolla suomalaiset ovat ottaneet mallia amerikkalaisesta joulusta. Rapakontakaiset joulutavat ovat tuttuja, sillä useampi joulu on tullut vietetyksi Yhdysvalloissa.
- Siellä joulu on valtava spektaakkeli, hyvin käsikirjoitettu kusetus. Merkillistä, että Suomessa on ollut tarve lähteä samalle tielle. Jos meikäläisessä joulussa ehkä joskus on ollut ripaus hengellisyyttä, se on aikaa sitten kadotettu, Puhakka sanoo.
Joulun ajassa sinänsä ei Jarmo Puhakan mielestä ole mitään pahaa. Lämmin tunnelma, antamisen ja saamisen fiilis ja se, että ihmiset tekevät jotain, on kivaa.
- Ei sillä ole väliä, että en itse usko siihen samaan. Ei se tarkoita, että minun pitäisi kieltää se muilta.
Kavereita ja karjalanpaistia
Jarmo "Luigi" Puhakka ei kärsi yksinäisyydestä jouluna, vaikka kotikaupunki Rovaniemikin hiljenee yksityiseen joulunviettoon. Suuri osa ystävistä suhtautuu jouluun Luigin tavoin, joten seuraa löytyy ja useat baaritkin ovat auki.
Kaveriporukan kokoontuminen joulun aikaan jossain paikallisessa kuppilassa onkin kypsynyt vuosien mittaan jo perinteeksi. Silloin näkee myös niitä vanhoja kavereita eli etelän variksia, jotka tulevat jouluksi äitinsä tekemää lanttulaatikkoa syömään.
- Kumotaan siinä muutama symbolinen malja. Ei joulun vaan jälleennäkemisen kunniaksi, Jarmo Puhakka herkistyy.
Jouluttoman bluesmiehenkin on syötävä - myös jouluna. Ehkäpä Jarmo "Luigi" Puhakan kodissa tuoksuu jouluaattona itse valmistettu karjalanpaisti. Ja taustalla soi blues?