Naisten loppuottelun ensimmäisessä erässä Emilia Nyströmin syöttoputki kertoi, millä asenteella kaksoset tulivat Kamppiin.
Puolia vaihdettiin numeroissa 7-0. Riikka ja Hanna Arminen aristelivat selvästi maailmankiertueella kokemusta hakeneita kaksosia eivätkä saaneet peliä käyntiin missään vaiheessa.
- Oli oikein kiva fiilis pelata. Kampin yleisö oli mahtava ja peli kulki mukavasti. Oikein mukava saada mitali tänäkin vuonna, sanoi jo viidennen SM-kultansa voittanut Emilia Nyström.
Toisessa erässä Armiset saivat vähän paremmin otteen pelistä. He johtivat jopa 7-4, kun Nyströmit ottivat vähän huolimattomammin.
Kuitenkin juuri kun ottelusta näytti tulevan tiukka, Nyströmit tiukensivat otettaan. Armiset eivät pystyneet enää vastaamaan ja Nyströmit nappasivat lopulta helposti Suomen mestaruuden.
Naisten pronssia voittivat Kati Peltonen ja Heidi Pokki voittamalla Merja Korhosen ja Kirsi Hyttisen 2-0.
Hakalalle toinen mestaruus putkeen
Anssi Hakalan valtakausi suomalaisessa beach volleyssä jatkuu. Hakala otti toisen mestaruuden putkeen, tällä kertaa parina oli Pekka Seppänen. Vuosi sitten mestaruus irtosi Toni Kankaanpään kanssa.
Loppuottelussa kaatui pari Timo Haavisto/Toni Vahela.
- En olisi aamulla uskonut, että olen tässä. Kun välierässä nilkkani pyörähti, luulin, että tässä olivat tämän turnauksen pelit. Lääkintäryhmä kuitenkin teippasi nilkkani loistavasti ja vamma ei haitannut hyppäämistä, liikkumista kylläkin, iloitsi Seppänen.
- Oli erinomainen fiilis pelata. Nyt on aika ensimmäisen loman kuuteen vuoteen, Hakala jatkoi.
Miesten pronssia ottivat Lauri Hakala ja Ilari Sivonen.
BEACH VOLLEY, SM-FINAALIT, HELSINKI
Naiset
Finaali
Emilia Nyström / Erika Nyström 21 21
Riikka Arminen / Hanna Arminen 5 16
Pronssiottelu
Heidi Pokki / Kati Peltonen 21 24
Merja Korhonen / Kirsi Hyttinen 15 22
Miehet
Finaali
Anssi Hakala / Pekka Seppänen 21 23
Timo Haavisto / Toni Vahela 17 21
Pronssiottelu
Lauri Hakala / Ilari Sivonen 17 23 15
Erik Schmidt/Jaakko Keskisalo 21 21 13