Artikkeli on yli 16 vuotta vanha

Jouluherkkuja kohtuudella lemmikeille

Lemmikkieläimille aiheuttavat jouluna ongelmia samat asiat kuin omistajiakin eli ylensyönti ja vääränlaiset herkut.

Kuva: YLE / Sari Ursin

Esimerkiksi suklaa on jouluherkuista vaarallisin koirille. Eläinlääkäri Antti Tukiaisen mukaan tumma suklaa on pahempaa kuin maitosuklaa.

- Erityisesti pienille koirille, jos tummaa suklaata pääsee rasiasta kovin paljon syömään, niin siitä voi kyllä myrkytysoireita tulla, kuvailee Tukiainen.

Suklaalla herkutelleen koiran omistajan kannattaakin ottaa yhteyttä päivystävään eläinlääkäriin. Sen sijaan kinkkuja ja laatikoita koirat voivat nauttia kohtuudella, kertoo Tukiainen.

- Helposti koirakin tulee syöneeksi normaalista poikkeavaa ruokaa, mikä saattaa vähän jo senkin takia ongelmia aiheuttaa. Jos syö kuivamuonaa 364 päivää vuodessa ja jouluaattona syö kinkkua ja laatikkoa, niin siitä voi sitten tulla vähän oireita.

Päivystäville eläinlääkäreille joulu on samanlainen kuin mikä tahansa viikonloppu, sillä eläimet eivät tunne eroa arjen ja pyhäpäivien välillä. Esimerkiksi Etelä-Savossa eläinlääkäreillä on Tukiaisen mukaan vielä melko paljon tuotantoeläintyötä. Navettaan saattaa joutua vaikka jouluna.

- Se on sattumasta kiinni on onko kiire vai ei, kertoo eläinlääkäri Antti Tukiainen, joka viettää itse tämän joulun vapailla.