Galina Kärki on vetänyt kolmen vuoden ajan Lahdessa inkeriläisten maahanmuuttajien projektia. Hän itse tuli Suomeen kolmetoista vuotta sitten.
Lahdessa asuvat inkerinsuomalaiset ovat ikääntynyttä väkeä. Keski-ikä on 80 vuotta.
Presidentti Mauno Koiviston aloitteesta inkerinsuomalaiset saivat paluumuutto-oikeuden parikymmentä vuotta sitten. Heitä on tullut kaikkiaan noin 25 000. Lahdessa inkeriläisiä paluumuuttajia on alle kaksisataa. Heinolassa, Kärkölässä ja Nastolassa on myös paluumuuttajia.
Galina Kärki sanoo, että ensi vuonna tilanne on varsin ikävä monien kohdalla.
- Vanhukset ovat vuosia odottaneet lapsiaan ja lastenlapsiaan, jotka ehkä koulunkäynnin tai muun syyn takia ovat lykänneet tuloaan. Suomessa myös jotkut tuntuvat ajattelevan, että maa kaatuu, jos inkerinsuomalaiset tulevat töihin, sanoo Galina Kärki.
Rasismi ei kohdistu vanhuksiin
Galina Kärki ei ole törmännyt varsinaiseen rasismiin hoitaessaan inkerinsuomalaisten paluumuuttajien asioita Lahdessa.
- Samat ongelmat ovat monen suomalaissyntyisenkin kohdalla, sanoo Galina Kärki.
Esimerkiksi kotihoito käy keittämässä aamupuuron ja huolehtimassa lääkkeet, jos vanhuksella ei ole omaisia Suomessa.
Halvempaa hoitoa
Itsekin korkeakoulutettu Galina Kärki sanoo, että selvityksen mukaan suurin osa muuttaneista on työllistynyt.
- Kaikki nelikymppiset ovat saaneet töitä. 55-vuotiaiden kohtalo on työnhaussa jo huonompi, sanoo Kärki.
Lahdessa asuu neljäkymmentä vanhusta eläketalossa, jossa he auttavat toisiaan. Kärjen mukaan heillä ei ole sosiaalityöntekijää tai sairaanhoitajaa auttamassa.
- "Riskiluettelossa" meillä on vanhuksia, joilla ei ole sukua Suomessa. He dementoituvat ja kuihtuvat helposti, kun syöminen unohtuu. Yhteiskunnalle olisi edullista uusien palvelutalojen rakentamisen sijaan panostaa vanhenevien ihmisten yhteisölliseen asumiseen ja siihen liittyviin avuntarpeisiin, pohtii Galina Kärki.
Liikuntaryhmät, laulaminen ja leivonta ilahduttavat eläketalon asukkaita toki jo nyt.
- Jonkun vain pitää järjestää toimintaa, huokaisee Galina Kärki.