Eräänä keväänä Bratislavassa tästä ankanpoikasesta yht'äkkiä kuitenkin kehittyi kaunis joutsen, jonka siivet kantoivat voitosta voittoon. Kuten taas eilen. Viima kävi. Lunta tuli tupaan.
Mutta Suomen joutsen liiteli puusta puuhun. Yli ameriikan mantereen. Kunnes löysi hyvän Koivun Joensuusta. Ja oli aika levähtää.
Joensuusta tuli mieleen, että Jessen temppu oli deja vu. Olipa kerran nimittäin nuori poika alle kaksikymppisten maajoukkueessa. Vuosi oli 2006 ja edessä pronssiottelu Suomi-USA. Jota jenkit sitten aikanaan johtivat 2-1.
Kunnes tämä silloin nuori herra Joensuu tekaisi 2-2-tasoitusmaalin ja perään 3-2-voittomaalin. Siitäkin rumasta ankanpoikasesta kuoriutui komea joutsen.
Silloin muuten Suomi heitti vielä 4-2 tyhjiin. "Nyt Jesse teki voittomaalin tahallaan niin myöhään, ettei enää ehdittäisi lisämaalia tehdä", veisteli väkäleuka Leo Komarov eilisen trillerin jälkeen.
Tämä satu on siitä niin mukava, että tämä on tosi. Suomi pelaa taas mitaleista. Yrittää murtaa 26-vuotista kotitaikaa. Ja kuka tietää... Suomi kun ei tunnu enää osaavan hävitä tärkeää kiekkopeliä.
Tähän päätteeksi vielä yksi tosisatu. Olipa kerran ruma toimittajapoikanen nimeltä Kaj. Joka puolivälieräpäivänä pisti päävalmentaja Jukka Jaloselle sanatarkasti seuraavan tekstiviestin: "Lykkyä tykö Jukka ja Leijonat USA:ta vastaan! Hyvä kun otit nauttimisen puheeksi. Sen kautta sopiva rentous löytyy. Mulla näppituntuma että Suomi tulessa tänään. 3-2 meille. Terv. Kaitsu K".
Vastausta ei kauaa tarvinnut odottaa. Kännykkä särähti ja näytölle ilmaantui sanat: "Kiitos Kaitsu. Siitä lähdetään. 3-2 meille!".
Aamen!
Kaitsu K