Satakunnan poliisilaitoksen ja Liikkuvan poliisin Porin yksikön partiot valvoivat Satakunnan alueella erityisesti nuorten ajokäyttäytymistä 14. - 20. toukokuuta. Valvonnan aikana puhallutettiin 857 ajoneuvon kuljettajaa ja tarkastettiin yhteensä 437 ajoneuvoa.
Valvonnassa tavoitettiin kaksi rattijuoppoa, kolme ajo-oikeudetonta henkilöä ja yhtä ylinopeustapausta tutkitaan törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena. Rangaistusvaatimuksia kirjoitettiin 44l, rikesakkoja 53 ja kirjallisia huomautuksia annettiin 19 kappaletta. Rangaistukset tulivat pääasiassa ylinopeuksista, turvavyön käyttämättömyydestä ja ajoneuvojen kuntoon liittyvistä vioista ja katsastamattomuuksista.
Alkoholista ei rangaistuksia nuorille
Nuoret saivat rangaistuksia lähinnä punaisia päin ajamisesta, mopoautojen katsastamattomuudesta, mopoilla keulimisesta ja viritetyllä mopolla ajamisesta. Poliisin mukaan yleisesti mopoilla ja mopoautoilla liikkuneet käyttäytyivät liikenteessä jopa mainettaan paremmin. Esimerkiksi alkoholia nauttineita mopoilijoita tavattiin pari, eivätkä nämäkään tapaukset johtaneet rangaistuksiin.