DIGIBOKSEJA on jo yli 250 000 kodissa, mikä on 11 % kaikista kotitalouksista. Tilastokeskuksen kuluttajabarometrin mukaan lisäksi 15 % kotitalouksista aikoo ostaa digiboksin puolen vuoden kuluessa.
KAMPIN AUTOPOMMIJUTUSTA elinkautiseen vankeuteen tuomitut Tommi Sandroos, William Engström ja Otto Pankakoski ovat valittaneet tuomioistaan Helsingin hovioikeuteen. Käräjäoikeus langetti tuomion kuukausi sitten. Myös kuolleen miehen valittavat jutusta. Heinäkuussa 2002 tapahtunut autopommimurha oli suomalaisittain harvinainen tapaus.
Konevian saanut BRITTILÄINEN KAUPPA- LAIVA Tavastland ajelehtii Ahvenanmaan pohjoispuolisella merialueella.Laiva ja sen 12-henkinen miehistö eivät ole vaarassa.
SELKÄMERELLÄ vaikeuksiin joutunut HERAKLES/BULK-TYÖNTÖPROOMUYHDISTELMÄ on uponnut varhain aamulla. 4 miehistön jäsentä pelastettiin illansuussa ja 4 viimeistä yön aikana pelastushelikopterilla. Ylimääräistä dramatiikkaa pelastamiseen tuli, kun viimeisinä ylösotetut kapteeni ja pintapelastaja putosivat nostovaiheessa mereen. Myös heidät saatiin kuitenkin pelastettua.
SUOMALAISKOULULAISET osaavat eurooppalaisen vertailun mukaan hyvin englantia. Suomalaiset yhdeksäsluokkalaiset menestyivät erityisesti, kun arvioitiin englannin kieliopin hallintaa ja tekstin ymmärtämistä. Mukana vertailussa oli kahdeksan maata.
Suomalainen aseistakieltäytyjä JUSSI HERMAJA ei saa turvapaikkaa Belgiasta. Maan korkeimman hallinto-oikdeuden mukaan aiempaa kielteistä ei ole syytä muuttaa. Hermaja pakeni Belgiaan 2001 saatuaan Suomessa 197 päivän ehdottoman vankeustuomion totaalikieltäytyjänä.
MATTI YRJÄNÄ JOENSUU on saanut Suomen dekkariseuran vuotuisen JOHTOLANKA -palkinnon romaanistaan Harjunpää ja pahan pappi. Palkinto myönnettiin nyt 20. kerran.