Artikkeli on yli 14 vuotta vanha

Lappilainen toripottu painuu maan alle

Rovaniemeläinen perunanviljelijä Timo Raitio on päässyt istuttamaan perunaa pelloilleen puolitoista viikkoa toiveitaan myöhemmin. Torimyyntiin hän uskoo perunasatonsa silti ehtivän tavanomaiseen aikaan.

Perunan istutus
Kuva: Yle / Hillevi Antikainen
  • Hillevi Antikainen

Tänä vuonna Timo Raitio viljelee perunaa Kemijoen rantamilla Kuusamontien varressa Rovaniemellä. Korkealla käynyt tulvavesi ylsi lillumaan rantatörmän läpi vain parille alimmalle perunapenkkiriville.

- Jännättiin, että käykö samoin kuin vuonna 1993, jolloin tulvavesi nousi koko alapellolle. Mutta riski otettiin, Timo Raitio sanoo.

Nyt pitkät penkkirivit kätkevät pottumaisia salaisuuksia peittonaan multaa ja pakkasharsoa. Raition normaaliin istutusaikaan Vapun tienoilla perunapellon peittona oli metrinen hanki.

Puikula pottuilee koneille

Kurkistus mullan alle paljastaa, että varhaisen Timo-lajikkeen siemenperuna pukkaa jo kasvua enteilevää rihmastoa. Timo Raition kaima on pellon varhaisin, sitten tulee siikli ja viimeisenä eikä tietenkään vähäisimpänä puikula.

- Puikula on arka ja arvostettu, mutta koneviljelyssä hankala. Kunpa joku kehittäisi puikulalle sopivan istutuskoneen. Näissä nykyisissä se tuppaa jäämään muotonsa takia jumiin ja syksyllä perunannoston aikaan on samat ongelmat, Timo Raitio kertoo.

Homman itu on iduissa

Timo Raitio kehuu kevään siemenperunan laatua hyväksi. Omille pelloilleen hän istuttaa forssalaista timoa ja siikliä, puikulan siemenperuna ostetaan Tyrnävän Siemenperunakeskuksesta.

- Jokaisessa perunassa on tänä keväänä useita ituja, mikä on hyvä merkki, Timo Raitio innostuu.

Sadon laadusta ja määrästä on tosin ennenaikaista vielä sanoa, koska kasvu on vasta alussa. Timo Raitio ennustaa kuitenkin, että harson alta alkaa pilkottaa vihreää kesäkuun alkupäivinä. Hän myös uskoo, että kaimaperuna ehtii torikauppaan heinäkuun toisella viikolla.

- Siitä kolme viikkoa eteenpäin, niin puikulakin on valmis.

Perunanviljelijän toive ilmojen haltijalle on kuin lomalaisen suusta:

- Sataisipa yöllä ja päivällä paistaisi!