Artikkeli on yli 16 vuotta vanha

Kilpailu osaavasta työvoimasta kovenee

Pienissä ja keskisuurissa yrityksissä viriää varovainen usko talouden nousuun. Suhdanteiden arvellaan vuoden sisällä kääntyvän loivasti ylöspäin, mutta pitkän aikavälin haasteista suurin on työvoiman saatavuus. Myös alueen kuuluisalle yrittäjähengelle on kysyntää jatkossakin.

Yrittäjien suurin tulevaisuuden huoli liittyy osaavan työvoiman saatavuuteen. Kuva: Pasi Takkunen YLE

Pienet ja keskisuuret yritykset uskovat tilanteensa paranevan seuraavan vuoden aikana. Kuitenkin sekä Pohjanmaan että Etelä-Pohjanmaan Ely-alueilla pk-yritysten suhdanneodotukset ovat maan keskitasoa heikommat. Tänään julkaistussa pk-yritysten suhdannebarometrissä tulevaisuuden haasteista keskeisimmäksi nousi osaavan työvoiman saatavuus.

Palvelualan yrittäjille kysyntää

Hoitokoti Tuulikello on yksi alueen harvoista yksityisistä hoiva-alan yrityksistä. Hoiva-alan yrittäjäksi ei ole juuri ollut Etelä-Pohjanmaalla tulijoita, muutenkin palveluyritysten osuus maakunnassa on valtakunnallisiin suhdelukuihin verrattuna pieni.

Työtä palvelualalla riittää kasvavassa määrin, mutta sen tekijöistä käydään jatkossa entistä kovempi kilpailu. Tuulikellon toimitusjohtaja Jani Karvonen näkee työvoiman saatavuudessa tulevaisuudessa suuria ongelmia.

- Jyväskylä, Tampere ja pääkaupunkiseutu ovat agressiivisesti hakemassa työvoimaa täällä meidänkin alueella. Seuraavien 5-10 vuoden aikana joka neljännen opiskelijan pitäisi hakeutua sosiaali- ja terveysalalle, kun noin puolet nykyisestä työvoimasta eläköityy. Se on suuri haaste meillekin, sanoo Karvonen.

Yrittäjistä ja työvoimasta pulaa

Yrittäjien suurin tulevaisuuden huoli kaikilla toimialoilla liittyy osaavan työvoiman saatavuuteen. Myös uusista yrittäjistä, tulevaisuuden työnantajista, on pulaa. Toisin kuin edellisen laman aikaan uusia yrityksiä perustetaan entistä vähemmän. Samaan aikaan yksin Etelä-Pohjanmaalla lähes neljännes pk-yrityksistä odottaa uutta jatkajaa muutaman vuoden sisällä.

Yritysten omistajanvaihdoksia on pyritty edistämään erillisellä hankkeella ja vähitellen tulostakin alkaa syntyä. Omistajanvaihdos on kuitenkin usein useamman vuoden prosessi, muistuttaa Etelä-Pohjanmaan yrittäjien toimitusjohtaja Minna Sillanpää.

- Yritysten perustamisen tahti on hiukan hidastunut. Olemme pitäneet tärkeänä sitä, että sen sijaan että perustetaan uusia yrityksiä, nähdään vaihtoehtona myös yrityksen ostaminen. Kun lähtee uutena yrittäjänä liikkeelle on ehkä helpompaa, jos on tietty perusta jo olemassa, sanoo Sillanpää.

Yrittäjämaakunnan maine ei ole vaakalaudalla

Tuore pk-yritysten suhdannebarometri kertoo hankalista ajoista, joista ponnistaminen kasvulukemiin vie aikaa. Sillanpään arvion mukaan puhutaan vuosista. Yrittäjyyden ei kuitenkaan uskota hiipuvan.

- Yrittäjähenki ei missään nimessä ole kadonnut. Vaikka nyt on odottava tunnelma, niin luovuttamisen henkeä ei ole ollut missään vaiheessa. Vaikka osassa yrityksiä on ollut vaikeitakin tilanteita, tekemisen meininki on ollut koko ajan, vakuuttaa Minna Sillanpää.