Brasilialainen Paulo Perreira liittyy FC Hämeenlinnan vahvuuteen loppukauden ajaksi. Sopimus sisältää kahden viikon koeajan, mutta päävalmentaja Jussi Lempinen toivoo uuden hankinnan vahvistavan joukkueensa keskikenttää koko loppukauden.
25 – vuotias Perreira saapui Suomeen maanantai – iltana ja hän harjoitteli uuden joukkueensa mukana ensimmäistä kertaa keskiviikkona.
– Perreira pystyy pelaamaan vahvasti molempiin suuntiin. Hän on taitava pelaaja, jolla on hyvä syöttötaito. Samalla hän tuo sitä kautta uuden ulottuvuuden peliimme. Perreira paikkaa loukkaantunutta kapteeniamme, Harri Suhosta, jonka tilanne on tällä hetkellä täydellinen arvoitus.
Paulo Perreira on nähty Suomen kentillä aikaisemmin, jolloin keskikenttämies edusti Oulun Palloseuraa. Pelilupa – asiat ovat kunnossa, joten Perreira nähdään valkopaitojen rivistössä jo ensi lauantaina, jolloin Ykkösen jumbofinaaliin Kaurialaan vastustajaksi saapuu Kotkan FC KooTeePee.