Markus Niemelä astuu perjantaina ensimmäistä kertaa NASCAR-auton rattiin, kun monipuolisena kilpa-autoilijana tunnettu suomalaiskuski testaa Bill Mcanally Racing -tallin autoa Kalifornian Rosevillessä. Talli on yksi menestyneimmisä NASCARin pääsarjan Sprint Cupin alaisuudessa ajettavassa K&N Pro -luokassa.
Vastaavassa NASCAR-sarjassa on suomalaisista aiemmin kilpaillut Kimi Räikkönen, joka ajoi kaksi kilpailua vuonna 2011.
- Emme malta odottaa perjantaita ja sitä, että saamme Markuksen ensimmäistä kertaa NASCAR-autoon. Olemme erittäin vaikuttuneita hänen urastaan tähän mennessä ja odotamme innolla, että pääsemme hiomaan hänen taitojaan näihin autoihin sopivaksi, Bill Mcanally iloitsee Niemelän tiedotteessa.
Niemelän mukaan neuvottelut tallin kanssa ensi kauden kattavasta sopimuksesta ovat alkumetreillä. Uraansa suomalainen aikoo joka tapauksessa jatkaa Amerikassa. Niemelä ei myöskään sulje pois mahdollisuutta ajaa yksittäistä NASCAR-kilpailua vielä kuluvan kauden aikana.
Ennen Amerikan ovaaliradoille siirtymistään Niemelä on tullut tutuksi eri pikkuformulasarjoista, joissa hän muun muassa voitti neljän mestaruuden lisäksi osakilpailuja kahdeksassa eri maassa. Nyt Niemelä kilpailee kolmatta kauttaan Sprint Car -autolla, jossa hänestä tuli viime kaudella ensimmäinen eurooppalainen osakilpailuvoittaja ammattilaistasolla.