Kipeästi kaivattu uusi lastensairaala halutaan rakentaa Meilahteen jo vuonna 2017. HUS aikaisti alkuperäisiä suunnitelmiaan kolmella vuodella.
Sairaaloiden rakentamista pidetään kiireellisenä, koska nykyiset rakennukset ovat ahtaita ja vanhanaikaisia. Töölön sairaalan korvaavan tapaturmasairaalan yhteyteen on päätetty rakentaa tilat myös syöpäkeskukselle.
Yhtenä vaihtoehtona lastensairaalan ja uuden tapaturmasairaalan rahoituksen ratkaisemiseksi on laittaa myyntiin sairaalakiinteistöjä. Töölön sairaala ja Lastenlinna saattavatkin päätyä myyntilistalle.
Lastensairaalan toteutukseen odotetaan myös merkittävää ulkopuolista rahoitusta. Tätä varten on jo perustettu Uusi lastensairaala 2017 –tukiyhdistys.
Lahjoitusrahoitus merkittävä
Lastensairaalan toteutukseen odotetaan merkittävää rahoitusta talousvaikuttajien Uusi lastensairaala 2017 –tukiyhdistykseltä.
Valtion osallistuminen lastensairaalan rahoitukseen on vielä epävarmaa. Sitä pohditaan parhaillaan peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardsonin asettamassa työryhmässä, joka antaa raporttinsa vuoden lopussa.
Rakennushankkeet käynnistetään kahden vuoden välein, koska Meilahden alueella ei ole mahdollista aloittaa kahta suurta rakennushanketta yhtä aikaa muun sairaalatoiminnan häiriintymättä.
Hankeselvitysten on määrä valmistua vuoden loppuun mennessä. Asemakaavan muutoksen mukanaan tuomat ehdot joudutaan myös ottamaan huomioon hankkeiden suunnittelussa.