Sangossa on omilta nurkilta poimitut kanttarellit ja suolta haettu puolikas sangollinen karpaloita. Maisema on kuin kukkulan kuninkaalla. Kirjailija katselee ilmojen teille ja manailee, että Humppilan lentokenttä veisi luonnonrauhan mennessään. Juuri sen, jota hän tuli Kiipun kylälle hakemaan.
- Rakentakoot vaan tuulivoimaa. Sehän olisi tullut tuohon ihan lähelle. Ehkä lentokoneetkaan eivät voisi lentää silloin kovin läheltä ja se olisi pelastus, miettii Kyyjärveltä lähtöisin oleva Luoma.
Jokioisten Tuulipuisto ja Humppilan lentokenttäkohu johdattavat hänen leipälajiinsa. Luoma tunnetaan nimenomaan TV2:n maalaiskomedioista: Vain muutaman huijarin tähden, Peräkamaripojat, Mooseksen perintö ja Turvetta ja timantteja. Parhaillaan esitetään uusintana kakkosella Luoman kirjoittamaa Pirunpelto-sarjaa.
Lounaishämäläisestä elämästä kirpoaisi heti uutta satiirin makuista draamaa.
- Lentokenttä uhkaa Kuusniemeä. Siitä se lähtisi. Kun joku vaan tilaisi, tässä kyllä aineistoa on, kun vaan lehtiä lukee. Humppila tuntui hetken olevan koko maailman logistinen keskus. Mutta seutukunnan rauha olisi mennyt, turha on puhua matalista lähtökulmista, hymähtää Luoma.
Virikkeitä lähipiirin tarinoinnista
Luona myöntää, että tosielämän hyvät letkautukset, satunnaiset ihmiset, kohtalot ja kohtaamiset arjessa siirtyvät helposti omiin tuotoksiin herkällä korvalla. Lähipiirin ihmiset tietävät aina tarinoidessaan riskit.
- Pirunpelto-sarja alkoi uusintana. Se sijoittuu hämäläiseen pitäjään, fiktiiviseen Tyrisevän kuntaan. Siellä muutamat ihmiset jopa puhuvat Jokioisten murretta. Ehkä ne tyypit silti tulevat enemmän Kyyjärven suunnalta, koska koin sen maaseudulta lähdön itse syvemmin siellä. Mutta kaikesta saa vaikutteita.
Luoma suree kylän kanssa sitä, että Kiipun satavuotias kyläkoulu vietiin. Mutta siitäkin on päästy eteenpäin. Oman kunnan pakkoliitospuuhat saavat kirjailijan nostamaan kämmenen eteen. Vastarinta on valmis.
- Ajatuskin pakkoliitoksesta nostaa vastarintaan. Jos olen Jokioisille muuttanut, en halua kuulua mihinkään suurkuntaan. Ei mitenkään innostava ajatus, enkä usko siihen, että Jokioinen koskaan liittyy mihinkään.
Maalta kaupunkiin ja takaisin
Aluepolitiikka on näytelmäkirjailijan leipäpuu, mutta se on myös kipeä yhtymäkohta todellisuuteen. Siinä sen helppous ja vaikeus, mutta myös haikeus. Luoma lähti monen muun tapaan nuorena poikana työtä hakemaan kaupunkiin kymmenen talon kylästä, jossa kaikki tunsivat toisensa ja tiesivät sukutarinat.
- Olin 20 vuotta Lahdessa. Kaipasin maalle koko ajan ja tiesin, että tulen vielä muuttamaan sinne. Sanoin, että sitten kun muutan maalle, näen ikkunasta hämäläistä peltoa ja järveä. Yläkertaan sain työtilat. Tämän jälkeen en voi enää syyttää paikkaa, jos ei synny tekstiä. Täällä on kaikki rauha kirjoittaa ja silmä lepää.
- Asuessani kaupungissa, kärsin ylenpalttisesta metelistä ja ihmisten runsaudesta. Kärsin edelleen. Kun menen joskus Helsinkiin käymään, sieltä pitää äkkiä päästä Kiipulle takaisin.
Tuulentuvat unohdettava
Kiipulla on kaikki hyvin. Siellä ei maaseutu autioidu, vaikka maanviljelijät ovat sielläkin harvinaisuus. Mutta yhteiskunta on muuttunut.
- Aloin kirjoittaa kypsässä iässä, 40-vuotiaana. Tajusin, että tätä vartenhan minä olen tänne maailmaan syntynyt. Aluksi aiheet koskettelivat maalta muuttoa. Ensimmäinen runo ja kokoelma kertoi siitä, miltä tuntuu kun tiesi, ettei enää palaa sinne mistä lähti. Mutta kun tulin tänne, tajusin, että vieläkin ihminen voi tehdä omakohtaisia ratkaisuja. Ei meitä kukaan estänyt tänne muuttamasta.
Luoma aikoo jatkossakin puhua itsenäisen kunnan puolesta ja turhanpäiväisistä hankkeista. Hän varoittaa mahdottomien tuulentupien perään haahuilemisesta. Mitään negatiivista näytelmäkirjailija ei nopeasti keksi omasta asuinpaikastaan.
- Kehitetään omia vahvuuksia, sillä selviää pitkälle, hän sanoo ja antaa katseen lentää maisemaan.