Artikkeli on yli 13 vuotta vanha

Patu huutokauppaa silmäteränsä Helsingin silakkamarkkinoilla

Haminalainen Patu Patanen on vuosikausia laittanut aikaa, rahaa ja rakkautta museolaiva Hyökyyn, joka myös majakkalaiva Helsinkinä tunnetaan. Nyt entinen merikarhu kuitenkin aikoo luopua aluksesta. Jos ostaja löytyy, sunnuntaina isketään nuija pöytään.

Patu Patanen
Patu Patanen Hyökyn edustalla. Kuva: YLE / Maija Tuunila
  • Maija Tuunila

- Vähän on hämmentynyt olo, tunnustaa Patu Patanen.

- Toisaalta se on helpotus, mutta toisaalta se voi olla myös rasitus. Mitäs tässä sitten tekee, jos Hyöky menee kaupaksi.

Aikoinaan maailman meriä seilannut Patu Patanen on kipparoinut entistä majakkalaivaa, s/s Hyökyä jo kymmenien vuosien ajan. Alus on toiminut sekä museona että ravintolalaivana Haminan Tervasaaressa. Nyt hän on päättänyt myydä aluksen. Hyöky huutokaupataan sunnuntaina Helsingin silakkamarkkinoilla.

Nuijan varressa on Wenzel Hagelstam, joka on arvioinut aluksen miljoonan arvoiseksi. Patu toppuuttelee hinta-arviota.

- Ei me lähtöhinnaksi miljoonaa laiteta. Neljännesmiljoona  riittää. Jos se ei sillä lähde, niin sitten otamme tarjouksia vastaan ja seurataan tilannetta, kertoo Patu Patanen.

Patu ja Hyöky ovat olleet niin tiivis parivaljakko, että moni on epäillyt myyntiaikeita.

- Totta se on! Kato, enää ei pelaa ku äänijänteet ja mielikuvitus, niin ei sillä perkele laivoja rakenneta, hekottelee Patu.

"Toivottavasti ostetaan Helsinkiin"

S/s Hyökyn kotisatama on Haminassa, mutta alus on ollut tuttu näky myös Kotkan Meripäivillä. Myös Helsingissä Hyöky on viettänyt paljon aikaa. Vuodenvaihteessa 100-vuotiasta alusta juhlittiin Helsingissä heti vuoden vaihteessa ja  parhaillaan se on Helsingin silakkamarkkinoilla. Tosin aina kun Hyöky kiinnittyy Kauppatorin rantaan sen nimi vaihtuu majakkalaiva Helsingiksi.

Kato, enää ei pelaa ku äänijänteet ja mielikuvitus, niin ei sillä perkele laivoja rakenneta.

Patu Patanen

- Toivoisin, että alus ostettaisiin tänne Helsinkiin. Täällähän se toimi aikoinaan majakkalaivana, tuumailee Patu.

- Toivottavasti se saa hyvän kodin ja uusi omistaja jatkaisi nykyisellä linjalla. Nythän Hyöky on museo, kapakka ja kirkko.

Hyökyssä vierailleet tietävät, että alus on täynnä erilaista tavaraa liittyen Haminaan, mereen ja merenkäyntiin. Tavaroita Patu ei kuitenkaan myy, vaan alus myydään ilman irtaimistoa.

- Suurin osa aarteista on jo siirretty laivasta tullikamariin, kertoo Patu viitaten Haminan Tervasaaressa olevaan ravintolaansa. Ravintolan lisäksi Patulla on Haminassa myös maailman pienin merimuseo, josta niin ikään löytyy valtavat määrät tavaraa.

”Mistä sitä rahamiehen tunnistaa”

Patu Patasen mukaan kyselijöitä on riittänyt, mutta silti on vaikea sanoa, meneekö alus kaupaksi.

Tottakai uudelle omistajalle kerrotaan kaikki vilpit ja virheet ja paikatut reiät. Mutta ei tietenkään ennen huutokauppaa!

Patu Patanen

- Ei niistä päällepäin tiedä kuka on rahamies, eihän minustakaan tiedä, nauraa Patu Patanen.

- Uteliaitahan on suurin osa, mutta eihän sitä tiedä millä oksalla piru istuu.

Uudelle omistajalle Patu lupaa apua.

- Jos joku tämän ostaa, niin kyllä me luvataan jeesata tavalla tai toisella niin kauan kuin henki pihisee.

- Ja tottakai uudelle omistajalle kerrotaan kaikki vilpit ja virheet ja paikatut reiät. Mutta ei tietenkään ennen huutokauppaa, toteaa Patu ja hörähtää nauruun.