Johto kaipaa ravintolaan jotakin uuta ja haluaa korvata Lagarden molekyylikeittiöön erikoistuneella englantilaiskokilla. Yhdessä apulaisekseen palkkaamansa entusiastisen amatöörikokin kanssa Lagarde käy vastahyökkäykseen. Kokkisodan tiimellyksessä laitetaan ruokien ohella järjestykseen myös kokkien yksityiselämä.
Heti elokuvan ensimmäisestä repliikistä lähtien on selvää, että tässä ollaan tekemisissä Haute Cuisinen, eli korkeamman ruokatietouden kanssa. Tuossa repliikissä mainitaan nimeltä ranskalainen ruokajumala Brillat-Savarin. Niille, jotka eivät ole tuota nimeä kuulleet kerrottakoon, vuonna 1826 kuolleen Brillat-Savarinin olleen maineikas juristi ja poliitikko, joka on tullut kuolemattomaksi erinomaisen makuaistinsa ansiosta. Brillat-Savarinin ruokaesseistä koottu Maun fysiologia (1825), on kirja, joka löytyy kunniapaikalta jokaisen itsensä vakavasti ottavan ruokaihmisen kirjahyllystä.
Itse elokuvassa ei ruokaan suhtauduta kuoleman vakavasti, onhan kyseessä komedia. Pääosassa häärii, vakavammista rooleista parhaiten tunnettu Jean Reno, jonka kanssa ruoalla leikkiin, Ranskan tämän hetken suosituimpiin koomikoihin lukeutuva Michaël Youn.
Täysipainoiseksi kinoateriaksi tästä kepeääkin kepeämmästä, vähän turhan valmiiksi pureskellusta komediasta ei ole. Monet keittiökohtauksista ovat kieltämättä herkullisia. Ikävä kyllä kokkauspuuhissa vietetään lopulta turhan vähän aikaa, ulkopuolisen kohelluksen viedessä tarinan keskeisimmän huomion.
Sen tavallisen elokuvallisen huikopalan eli popcornien mukaan ottamista kannattaa kuitenkin harkita tarkkaan, sillä voi hyvinkin olla, että tämän jälkeen tekee mieli mennä syömää jotain vähän parempaa.