Artikkeli on yli 13 vuotta vanha

Kirkko auttaa pariskuntia paremman seksin saloihin

Avioerot johtuvat eniten seksuaalisuuteen ja vuorovaikutukseen liittyvistä ongelmista. Kirkko pyrkii auttamaan pariskuntien intiimielämää parisuhdeseksi-illoilla.

  • Tanja Hannus

Oulussa, Oulujoen pappilassa, järjestetetään tostaina parisuhdeseksi-ilta, jonka otsikko on Puhalla minut liekkiin - johdantoa iloiseen parisuhdeseksiin. Vastaavia tilaisuuksia on järjestetty eri puolilla Suomea.

Oulun Karjasillan seurakunnan kappalainen Olavi Mäkelä kertoo, että kaikille avoin tilaisuus järjestetään yleisön pyynnöstä. Mäkelän mukaan yhteiskunnassa tai kirkossa ei ole käyty rakentavaa keskustelua seksuaalisuudesta. Tarkoitus onkin nyt kiinnittää huomiota seksuaalisuuteen tilaisuuden osallistujien kysymyksistä ja tarpeista lähtien.

- Tilaisuudessa puhutaan asioista suoraan ja avoimesti, mutta osallistujien yksityisyyttä kunnioittaen. Seksuaalisuus on ihana asia, mutta sen ympärille on kasattu vaikeuksia ja häpeää, jotka estävät meitä kohtaamasta puolisomme kokonaisvaltaisesti. Uskomme, että tästä illasta on apua pariskunnille, Mäkelä sanoo.

Kun vuorovaikutus parisuhteessa ei toimi, ongelmia tulee myös seksuaalisuuteen. Kyseessä on vakava ongelma.

Olavi Mäkelä

Avioerojen syihin liittyvistä ongelmista yleisimmätovat seksuaalisuus ja vuorovaikutustaitojen puute. Parisuhteen seksuaalisuudessa yhdistyvät molemmat osa-alueet.

- Kun vuorovaikutus parisuhteessa ei toimi, ongelmia tulee myös seksuaalisuuteen. Kyseessä on vakava ongelma. Toisaalta jokaisella pariskunnalla on opittavaa seksuaalisuuteen liittyen, Mäkelä sanoo.

Yhtä tärkeää kuin ruoka

Parisuhdeseksi-illan puhuja, perhe- ja paripsykoterapeutti Teija Pirnes-Hyvönen kertoo, että pariskunnat pystyvät usein puhumaan lähes kaikista elämäänsä liittyvistä asioista, mutta seksuaalisuus ja seksi tulevat viimeisimpinä mukaan keskusteluihin. Pariskunta saattaa käydä esimerkiksi pariterapiassa puolikin vuotta puhumatta ollenkaan seksuaalisuudestaan. Seksi on kuitenkin yhtä luonnollinen ja tarpeellinen osa elämää kuin syöminen ja juominen.

Seksuaaliongelmia on sekä nuorilla tai vanhemmilla pariskunnilla. Joku asia on johtanut siihen, että seksi jää vähälle. Seksiongelmat ovat kommunikaatio-ongelmia, ja ongelman ydin on kohtaamattomuus arjessa.

- Tilaisuudessa ei ole tarkoitus saada ihmisiä avautumaan omien asioidensa suhteen liikaa, vaan keskustelu on yleisellä tasolla. Uskomme, että keskustelu auttaa ihmisiä kohtaamaan oman parisuhteensa seksuaalisuus turvallisesti, Pirnes-Hyvönen sanoo.

Useat seurakunnat ovat jo vuosia järjestäneet parisuhteen hoitamiseen keskittyviä iltoja ja viikonloppukursseja. Näissä tilaisuuksissa pariskunnat ovat toivoneet kirkolta avointa puhetta seksistä.

Myytti puhumattomasta suomalaismiehestä rapistuu pikkuhiljaa, sillä esimerkiksi kirkon perheasian neuvottelukeskuksissa on huomattu, että aiempaa useammin juuri mies ottaa ensimmäisenä yhteyttä perheneuvontaan.