Artikkeli on yli 13 vuotta vanha

Hyvä lastenelokuva huomioi myös aikuisen

Lastenelokuvaa koskevat samat säännöt, kuin muitakin elokuvia: tyylittely ei korvaa hyvää tarinaa. Tekniikan halventuessa yhä useampi nuori tarttuu kameran varteen itse. Lasten- ja nuorten elokuvafestivaaleilla itse tehtyjen elokuvien määrä on moninkertaistunut.

Kuva elokuvasta Niko 2 - Lentäjäveljekset
Kuva: Oulun kansainvälinen lasten- ja nuortenelokuvien festivaali
  • Tuomas Hirvonen

Lasten- ja nuortenelokuvat ovat oma maailmansa, jossa tekijän täytyy tuntea kohderyhmänsä. Muuten mennään metsään ja pahasti.

Yleisö on armotonta, eikä lapsia voi huijata kovin pitkään kirkkailla väreillä ja tiiviillä rytmillä.

- Hyvä lastenelokuva on ennen kaikkea hyvä elokuva. Siinä on hyvä juoni ja se ottaa huomioon, minkä ikäisille se on suunnattu, luettelee hyvän lastenelokuvan kriteerejä Oulun kansainvälinen lasten- ja nuortenelokuvien festivaalin johtaja Eszter Vuojala.

Vanhemmat on otettava huomioon, mutta fokus täytyy pysyä lapsissa, koska heillehän lastenelokuvat tehdään.

Eszter Vuojala

Lastenelokuva toimii parhaimmillaan monella tasolla. Esimerkiksi amerikkalaisissa Pixarin animaatiot viihdyttävät monenikäisiä. Kaikki nauravat, vaikkakin ehkä eri asioille.

- Vanhemmat on otettava huomioon, mutta fokus täytyy pysyä lapsissa, koska heillehän lastenelokuvat tehdään. Lisäksi lastenelokuvassa ei saa olla ikävä loppu, Vuojala muistuttaa.

Tee-se-itse -sukupolvi

Lasten ja nuorten itse tekemien elokuvien suosio on kasvanut hurjasti viime vuosina. Esimerkiksi Oulun lasten- ja nuorten elokuvafestivaaleille ilmoittautui lähes 300 itse tehtyä elokuvaa, kun muutama vuosi sitten niitä lähetettiin alle 100.

Monelle nuorelle elokuva on oivallinen keino pukea tunteitaan audiovisuaaliseen muotoon.

- Etenkin dokumentteja tehdään paljon. Esimerkiksi yläkouluikäisten dokumenteissa käsitellään todella rankkoja aiheita, kuten avioeroja ja itsemurhaa, kertoo tuottaja Tommi Nevala Kulttuuritalo Valveen elokuvakoulusta.

Nuorempia sen sijaan kiinnostavat klassiset seikkailu- ja maailmanpelastustarinat.

- Alakoululaisten elokuvissa on enemmän toimintaa ja populaarikulttuuriviittauksia. James Bondit on katsottu hyvin tarkkaan, Nevala sanoo.

Esimerkiksi yläkouluikäisten dokumenteissa käsitellään todella rankkoja aiheita, kuten avioeroja ja itsemurhaa.

Tommi Nevala

Nykyaikaisten kotitietokoneiden laskentateho riittää jo raskaaseenkin kuvankäsittelyyn ja kotivideokameroilla saa HD-tasoista kuvaa. Siispä entistä useammalla nuorella on mahdollisuus löytää sisäinen Fellininsä.

- Lapsilla on nykyään käytettävissään todella hyviä työkaluja. Se on erinomainen juttu, sillä se kertoo vanhemmille, että elokuvaharrastus ei välttämättä ole kallis.

Amerikkalainen lastenelokuva etsimessä

Oulussa 19.-25. marraskuuta järjestettävä kansainvälinen lasten- ja nuortenelokuvien festivaali on vakiinnuttanut asemansa elokuvien ystävien parissa.

Viikkoon mahtuu kotimaisten lasten- ja nuortenelokuvien lisäksi elokuvia muun muassa Etelä-Koreasta ja Afganistanista. Lisäksi Oulussa vierailee näyttelijöitä ja ohjaajia eripuolilta maailmaa.

Myös elokuvatarjonta on tarkoituksella mahdollisimman monipuolista.

- Kerran eräs äiti kysyi, minkä takia näytämme surullista intialaista elokuvaa, jossa käsitellään köyhien ongelmia. Olen sitä mieltä, että suomalaislapsille pitää näyttää, että lapsen todellisuus voi olla aivan erilainen esimerkiksi Afganistanissa, kuvaa festivaalijohtaja Eszter Vuojala elokuvan kasvatuksellista puolta.

Vaikka festivaaleilla on totuttu näkemään pääosin eurooppalaista tuotantoa, on tänä vuonna yksi pääteemoista amerikkalainen lastenelokuva.

- Disneyllä on paljon faneja ja onhan Disney tehnyt hyviä ja suosittuja elokuvia, sitä ei käy kiistäminen Toivomme, että myös nykylapset löytävät klassikot kuten Bambin ja Tuhkimon, festivaalijohtaja Eszter Vuojala sanoo.