Artikkeli on yli 13 vuotta vanha

Väkiluku ja talous Kainuun rasitteina

Jokaisen Kainuun kunnan on käytävä läpi kuntajakoselvitys. Kaikissa täyttyy vähintään yksi kolmesta kriteeristä, jotka hallituksen lakiesityksen mukaan edellyttävät liitosselvityksen tekoa.

kaupungintalo auto vaakuna Kajaani
Kuva: Yle
  • Jarmo Nuotio

Hallituksen lakiesityksessä nojataan kolmeen kriteeriin, eli väkilukuun, talouteen ja työpaikkojen omavaraisuuteen. Esityksen mukaan kunnan on kerrottava ensi marraskuuhun mennessä, minkä kunnan tai kuntien kanssa aikoo käynnistää kuntaliitosselvityksen, mikäli yksikin kolmesta kriteeristä täyttyy.

Esimerkiksi Kajaanin kaupungin alijäämät edellyttävät selvitysten aloittamista. Muissa kunnissa ensimmäinen este on väkiluku. Esityksen edellyttämä 20 000 asukkaan kunta on hankala saavuttaa liitoksillakaan. Suomussalmen kunnanjohtaja Asta Tolonen arvioi, että selvitys tehdään Puolangan ja Hyrynsalmen kanssa.

- Ongelmana on, että vaikka Ylä-Kainuun kolmen kunnan liitos saataisiinkin sovittua, niin silti meidän asukaslukumme jäisi 14 000 tienoillle. Kuntarakennelaissa onneksi hyväksytään harvaanasutuille alueille poikkeus  näistä kriteereistä.

Selvitykset tuovat tietoa, jotta tunne ei korostuisi

Kuhmon kaupunginjohtaja Eila Valtanen toteaa, että selvitykset tuovat tärkeää tietoa päätöksentekijöille.

- Tämän hetken iso ongelma kaikille on se, miten selvitä jatkuvasti kasvavista sosiaali- ja terveydenhuollon kustannuksista. Ainakin enemmän yhteistyötä kuntien on tehtävä. Nyt on hyvä kartoittaa, kannattaako liitoksia tehdä.

Kajaanin hallintojohtaja Tuija Aarnio arvioi, että Kajaanin rooli tulee olemaan neuvotteluissa tärkeä. Kainuun 80 000:sta asukkaasta lähes puolet asuu Kajaanissa.

- Jos kaikki muut kunnat laitettaisiin yhteen, päästäisiin siis Kajaanin asukaslukuun. Yleensäkin kannattaa miettiä, kannattaako rakentaa juuri ja juuri minimirajan ylittävä kunta vai sitten kerralla riittävä kokonaisuus.

Yksikään kunta ei ole toistaiseksi virallista aloitetta selvitysten aloittamisesta tehnyt, kahvipöydissä keskusteluja on sen sijaan käyty monessakin suunnassa.