Artikkeli on yli 13 vuotta vanha

Milanon hiippakunta avasi palvelevan puhelimen manaajan tarpeessa oleville

Manaajia vuosia kouluttanut myöntää, että todellinen pirullinen toiminta on harvinaista. Monet kyselyistä johtuvat vaikeuksista teini-ikäisten lasten kanssa.

  • Marika Kataja-Lian

Milanon katolinen hiippakunta on kaksinkertaistanut manaajan koulutuksen saaneiden pappiensa määrän. Samalla hiippakunta on avannut palvelevan puhelimen manaajan tarpeessa oleville, kertoo BBC. Manaajien, joita nyt on hiippakunnan alueella 12, nimet ja puhelinnumerot on myös julkistettu.

Palveleva puhelin perustettiin kasvaneen tarpeen vuoksi marraskuun alussa. Se palvelee muutaman tunnin joka päivä. Numeroon soittavat ihmiset voivat varata ajan erityiskoulutuksen saaneen papin kanssa.

Isä Angelo Mascheroni on kouluttanut pappeja manaajiksi 15 vuoden ajan. Hänen mukaansa tarve on noussut viime aikoina. Oikeat manaustapaukset ovat kuitenkin harvinaisia, myöntää kouluttajakin.

- Usein vanhemmat soittavat ja sanovat, että heidän poikansa tai tyttärensä ei mene kouluun vaan käyttävät huumeita tai kapinoivat. Silloin kyseessä ei ole demoneja, Mascheroni sanoi.

- Kaikkia pitäisi kuunnella rauhallisesti eikä kenenkään pitäisi pelästyä kuulemistaan sanoista, koska Jumala on aina voimakkaampi kuin paholainen. Todelliset pirulliset ilmiöt ovat, ainakin oman kokemukseni mukaan, hyvin harvinaisia.