Artikkeli on yli 13 vuotta vanha

Luukkonen odottaa jo Porin valtuustosopimusta

Porin kaupunginjohtajan Aino-Maija Luukkosen mukaan valtuustosopimuksen tärkein asia on sopia talouden reunaehdoista tuleviksi neljäksi vuodeksi.

Porin kaupunginjohtaja Aino-Maija Luukkonen Kokemäenjoen rannalla.
Kuva: Tapio Termonen / Yle
  • Antti Laakso

Porin kaupunginjohtaja Aino-Maija Luukkonen on tyytyväinen valtuuston eilisiin budjettilinjauksiin. Luukkosen mielestä esimerkiksi turvakoti-asiassa pallo on nyt heitetty perusturvalle, jonka on tehtävä turvakotitoimintaan kohdistetulla lisämäärärahalla hyviä päätöksiä.

Luukkonen katsoo jo ensi valtuustokauteen ja korostaa, että seuraavan valtuuston on tärkeä löytää yhteisymmärrys valtuustosopimuksesta.

- Valtuustosopimuksessa keskeisin asia on, mitkä ovat talouden reunaehdot tulevina neljänä vuotena. Sen mukaan sitten valmistelussa mukana olleet ja kaupunginhalllituksessa istuvat ovat sitä toteuttamassa.

Valtuustoryhmät ovat Yle Satakunnan tietojen mukaan edenneet jo pitkälle valtuustosopimus-neuvotteluissa. Sopimus saatetaan pystyä solmimaan jo tällä viikolla.