EU-johtajat ovat hyrisseet tyytyväisyyttään päästyään sopuun EU:n vuosien 2014 - 2020 budjetista. Budjettisovun myötä unionin käyttämä rahamäärä supistuu noin kolme prosenttia edelliseen budjettikauteen verrattuna. Kokonaissumma seitsemälle vuodelle on 960 miljardia euroa.
Säästölinjaa tiukasti ajanut Britannian pääministeri David Cameron hehkui neuvottelujen päätyttyä tyytyväisenä.
- Tämä on hyvä diili Britannialle, Euroopalle ja eurooppalaisille veronmaksajille. Mielestäni britit voivat olla ylpeitä siitä, että olemme ensimmäistä kertaa leikanneet EU:n seitsemän vuoden luottorajaa, Cameron myhäili.
Cameronin kotimaiset tukijat vertasivat tämän "historiallista voittoa" pääministeri Margaret Thatcherin EU:ssa 80-luvulla saavuttamiin myönnytyksiin.
Säästöjä vastustanut Ranskan presidentti Francois Hollandekin piti syntynyttä sopua hyvänä kompromissina. Hänen mielestään Britannia joutui kuitenkin tinkimään tavoitteistaan enemmän kuin Ranska.
Saksan liittokanslerin Angela Merkelin mukaan budjettisopimus takaa ennustettavuuden.
- Ponnistelu kannatti. Mielestäni sopimus on hyvä ja tärkeä. Sen turvin voimme suunnitella kasvun ja työllisyyden kannalta tärkeitä projekteja, Merkel sanoi.