Artikkeli on yli 13 vuotta vanha

Mäkäräisen tähtäin yhä hukassa

Kaisa Mäkäräisen ammunta ei ole kulkenut toivotusti ampumahiihdon MM-kisoissa Nove Mestossa. Takaa-ajon neljä sakkoa pudottivat Mäkäräisen 10. sijalle.

  • Matti Lehtisaari

Ampumahiihdon MM-kisojen takaa-ajossa 10. sijalle päätynyt Kaisa Mäkäräinen tuhri kilpailunsa ammuntapaikoilla. Neljä sakkokierrosta pudottivat ratkaisevasti sijoituksia.

- Ammuntani tuntui periaatteessa hyvältä. Sormeni oli taas hiukan herkässä ensimmäisellä makuupaikalla, muuten laukaukseni olivat tähdättyjä. Eivät vain osuneet tauluihin, Mäkäräinen kertasi.

Mäkäräinen kiisti hakeneensa riskejä ammunnoissaan. Tarkoitus oli ampua "enemmän varman päälle".

Hiihdon puolesta Mäkäräinen oli tyytyväinen päiväänsä. Vauhtia riitti 10 km:n mittaisen kilpailun alkuvaiheissa, viimeiset kilometrit olivat raskaampia.

- Hiihtoni on kulkenut kohtuullisesti. Mutta tällaisissa kisoissa ammunnassa ei saisi tulla sakkoja, Mäkäräinen painotti.

Mäkäräinen kilpailee vielä kolme kertaa Nove Mestossa - normaalikilpailussa, yhteislähdössä ja naisten viestissä.

- Lähdetään taas nollatilanteesta liikkeelle. Jo vuosi sitten näimme, että kaikki on mahdollista, Mäkäräinen viittasi Ruhpoldingin MM-kisoihin, joissa hän saavutti kisojen ainoan mitalinsa vasta päätöspäivänä.