Skottiluotsi Sir Alex Ferguson, 71, on vahvistanut jättävänsä jalkapalloseura Manchester Unitedin valmentamisen kuluvan kauden jälkeen. Hän ehti toimia englantilaisseuran managerina yli 26 vuoden ajan.
- Lopettamispäätöstä olen pohtinut erittäin paljon, enkä ole suhtautunut siihen kevyesti. Nyt on oikea aika, Ferguson kertoo Unitedin verkkosivuilla.
- Minulle oli tärkeätä jättää organisaatio parhaaseen mahdolliseen kuntoon, ja uskon tehneeni niin, hän jatkaa.
Vuonna 1986 ohjat Old Traffordilla ottanutta Fergusonia pidetään yhtenä kaikkien aikojen jalkapallovalmentajista. Nyt hän siirtyy muihin tehtäviin Unitedin organisaatiossa.
Ferguson on johdattanut joukkueensa peräti 13 liigamestaruuteen, viiteen FA Cupin voittoon ja neljään liigacupin voittoon. Sen lisäksi punapaidat ovat voittaneet Mestarien liigan kaksi kertaa sekä Euroopan Cup-voittajien cupin ja seurajoukkueiden MM-tittelin kerran.
- Ensimmäisinä vuosina johtokunnan ja erityisesti Sir Bobby Charltonin tuki antoi minulle itseluottamusta ja aikaa rakentaa jalkapalloseuraa eikä vain jalkapallojoukkuetta, hän kiittelee.
Fergusonin viimeiseksi otteluksi Unitedin peräsimessä jää 19. toukokuuta pelattava Valioliigan vierasottelu West Bromwichia vastaan. Viimeinen kotipeli on ohjelmassa ensi sunnuntaina Swanseata vastaan.