Sápmi
Artikkeli on yli 12 vuotta vanha

Saamelaiskäräjälakityöryhmä sai lisäaikaa

Saamelaiskäräjälain uudistamista valmisteleva työryhmä on pyytänyt ja saanut lisäaikaa syyskuun loppuun asti. Syynä on työryhmän puheenjohtajan Riitta-Leena Paunion mukaan ajanpuute, sillä isoja asioita on hänen mukaansa pöydällä.

Kuva: Yle
  • Pirita Näkkäläjärvi

Saamelaiskäräjälain uudistamista valmisteleva työryhmä on pyytänyt ja saanut lisäaikaa syyskuun loppuun asti, kertoo työryhmän puheenjohtaja, oikeustieteen lisensiaatti Riitta-Leena Paunio.

Työryhmän ehdotuksen uudeksi laiksi piti alunperin valmistua toukokuun loppuun mennessä.

- Syynä on ajanpuute. Paljon isoja asioita on pöydällä, Paunio sanoo.

Isoina asioina Paunio mainitsee saamelaismääritelmän, neuvotteluvelvoitteen, saamelaiskäräjiin tehtäviin liittyvät seikat sekä vaaleihin liittyvät asiat.

Eivät kuule enää asiantuntijoita

Paunio vakuuttaa, että työryhmä pystyy valmistelemaan lakiehdotuksen syyskuun loppuun mennessä.

Työryhmä ei aio enää kuulla asiantuntijoita, mutta pitää Paunion mukaan vielä muutamia kokouksia.

Ođđasamosat: paketissa on 10 artikkelia

Ohcejoga gielda diŋgui čielggadeami vuojadanhálla sanerenfitnus. Gieldda bargoveaga mielde máŋggat áššit manne proseassas endorii.

Sämitigge halijdičij virgálâš parlamentaarlâš ovtâspargo Euroop parlamenttijn sehe sierâ sämmilij ruttârááju.

Sääʹmkulttuurfoond Sääʹmpääʹljes-haʹŋǩǩõõzz čiõlǥtõs pohtt ouʹdde nuõrttsääʹmǩiõl rââʹžžes vueʹjj nuʹtt lääʹdd- ko še sääʹmõhttsažkååʹddest.