Artikkeli on yli 13 vuotta vanha

Osa vastavalmistuneista marssii suoraan TE-toimiston asiakkaaksi

Palveluneuvoja Anne Lusenius Etelä-Savon TE-toimistosta toivoo, että nuoret huomioisivat kaikki mahdolliset työpaikat. Vaikka työ ei vastaisi ammatillista koulutusta on se silti hyvää työkokemusta.

Kyltti te-toimistossa
Kuva: YLE / Susanna Pekkarinen
  • Kalle Pallonen

Työ-ja elinkeinotoimistoissa odotellaan jo vastavalmistuneita. Kaikille ammattiin valmistuneille ei riitä töitä, joten osa joutuu ilmoittautumaan työttömäksi.

TE-toimistosta opastetaan ilmoittautumaan sähköisten palveluiden kautta työttömäksi työnhakijaksi, minkä jälkeen on kymmenen päivää aikaa asioida henkilökohtaisesti toimistossa. Ruuhkaisimmat ajat ovat käsillä alkuviikosta.

- Täällä Mikkelissä olemme varautuneet niin, että meillä on paljon virkailijoita. Maanantaina ja tiistaina meillä on varmasti ruuhkaa joten toivomme, että asiakkaat asioivat mahdollisimman joustavasti, kertoo palveluesimies Anne Lusenius Etelä-Savon TE-toimiston Mikkkelin toimipisteestä.

Kesän aikaisia työpaikkoja on edelleen tarjolla esimerkiksi mansikan poimijana ja -myyjänä. Tietyillä aloilla koulutusta vastaavat työpaikat ovat kiven alla.

- Esimerkiksi jos mietitään artesaaneja niin vastaavia työpaikkoja ei ole tarjolla. Samoin datanomi koulutuksen saaneille koulutusta vastaavia työpaikkoja on aika vähän tarjolla.

- Toki toivoisi, että nuoret huomioisivat kaikki mahdollisiset työpaikat, sillä ne ovat hyvää työkokemusta, muistuttaa Anne Lusenius.

Nuorille pyritään avaamaan ovia työelämään esimerkiksi Sanssi-kortin avulla. Sanssi-kortilla varustetun nuoren palkkaamisesta työnantajaa tuetaan maksimissaan kymmenen kuukauden ajan noin 700:llä eurolla.

Pitkään työvoimahallinnon palveluksessa työskennellyt Lusenius kertoo, että työtilanne Etelä-Savossa on tällä hetkellä vielä kohtuullisen hyvä. Mikäli työpaikkaa ei TE-keskuksen kautta saa on muita palveluja tarjolla. Jokainen työnhakija saa ainakin työnhakuvalmennusta.

- Kotiin ei saa jäädä odottelemaan. Oma aktiivisuus on kaikkein tärkeitä, eli hakea niitä työmahdollisuuksia ja hyödyntää kaikkia kanavia mitä on tarjolla,  opastaa Anne Lusenius.