Artikkeli on yli 13 vuotta vanha

Yrtit haastavat amppelien perinteiset petuniat

Suklaaminttu, timjami, sininata ja kirjavalehtinen talvio. Terassilla roikkuva amppeli voi olla ilo silmälle, mutta myös mauste ruualle. Puutarhuri Pernilla Lindvall muistuttaa, että amppeli-istutusten kanssa ei kannata kangistua vanhoihin kaavoihin.

Kuvassa puutarhuri pitää kädessään sinita-heinää ja timjamia
Kuva: Petra Haavisto / Yle
  • Petra Haavisto
  • Kreeta-Maria Kivioja

Monen pihan kesäkoriste on amppeli, johon usein istutetaan värikkäänä kukkivia petunioita tai miljoonakelloja. Amppeliin ei ole kuitenkaan pakko istuttaa vuodesta toiseen vanhoja tuttuja. Hyviä vaihtoehtoja ovat myös helppohoitoiset heinät, yrtit ja monivuotiset kukat.

- Heinistä sininata ja mausteista timjami ovat mainioita esimerkkejä. Olen ehdottanut asiakkaille myös talviosta lajiketta, jossa on kaunis kirjava lehti. Moni ei hoksaakaan, että perennat voi laittaa amppeliksi, vinkkaa puutarhuri Pernilla Lindvall Kokkolasta.

Eri lajien yhdistelyssä puutarhuri antaa vapaat kädet. Tärkeää on kuitenkin huomioida, mitkä kasvit viihtyvät auringossa ja mitkä varjossa.

- Auringossa nauttivat muun muassa sininata, siniviuhka ja miljoonakellot. Varjossa viihtyvät bataatti, poutapilvi ja lumihiutale, Lindvall kertoo esimerkkejä.

Mullalla merkittävä panos

 Oikeanlainen multa on amppelissa kauniisti kohoavan kasvin perusta.

Tärkeintä on kuitenkin, ettei jätä amppeleita paahteeseen.

Pernilla Lindvall, puutarhuri

- Itse en koskaan istuta niitä tavalliseen puutarhamultaan, koska se on mielestäni liian painavaa. Suosin aina kesäkukka- tai amppelimultaa, Lindvall kertoo.

Amppelit kannattaa kastella vasta siinä vaiheessa, kun ne todella tuntuvat kuivilta. Lindvallin mukaan juuristo jopa tykkää, jos se välillä hieman kuivahtaa.

Kovilla helteillä amppeleita täytyy yleensä kastella päivittäin, mutta viileämmällä säällä kasteluväli voi olla 2-3 päivään. Reissuun lähtijän kannattaa nostaa amppelit varjoon.

- Jos naapuri ei ehdi kastella, olemassa on toki erilaisia kasteluautomaatteja. Tärkeintä on kuitenkin, ettei jätä amppeleita paahteeseen, Lindvall neuvoo.