Artikkeli on yli 13 vuotta vanha

Eduskunta ei kiellä turkistarhausta

Eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokunta ei puolla kansalaisaloitetta turkistarhauksen lopettamiseksi. Eduskunta hyväksynee valiokunnan kannan vielä ennen juhannusta. Esitys turkistarhauksen kieltämiseksi on ensimmäinen eduskunnan käsittelemä kansalaisaloite.

Kettu turkistarhalla.
Kuva: Kalle Niskala / Yle
  • Marjatta Rautio

Maa- ja metsätalousvaliokunnan mielestä turkistarhaus on edelleen laillinen elinkeino ja sillä on huomattava taloudellinen ja työllistävä merkitys etenkin Pohjanmaan maakunnissa.

Turkistarhaus työllistää suoraan 4 000 välillisesti 13 000 henkilöä ja tuo vuosittain 700 - 800 miljoonaa euroa vientituloja. Valiokunnan enemmistön kantaan jätti vastalauseen kaksi kansanedustajaa.

Vihreät haluavat yhä täyskiellon

Vihreät tukevat yhä turkistarhauksen kieltämistä kansalaisaloitteen mukaisesti. Vihreiden edustaja Satu Haapanen katsoo, että tarhaus olisi kiellettävä sen epäeettisyyden, eläinten hyvinvointiongelmien ja tarhauksen aiheuttamien ympäristöongelmien vuoksi. Haapanen uskoo, että keskustelu turkistarhauksen kieltämisestä jatkuu vaikka eduskunta tyrmäääkin aloitteen. 

Vasemmistoliiton edustaja Jari Myllykoski puolestaan arvioi, että tarhauksen kieltämiselle ei ole perusteita mutta valiokunnan olisi pitänyt ottaa kriittisempi kanta turkistarhauksen eettisyyten ja epäkohtiin. Myllykosken mielestä turkistarhauksen kieltäminen edes siirtymäajalla ei ole mahdollista koska korvavia työpaikkoja ei ole.

Ei lisävelvoitteita tarhaajille

Valiokunnan enemmistön mielestä turkistarhauksen kieltäminen Suomessa johtaisi tuotannon siirtämiseen muihin maihin. Valiokunnan puheenjohtaja Jari Leppä (kesk.) korostaa, että turkisten kysyntä on kasvamassa.

Kokoomuksen kansanedustaja Janne Sankelo on kaikilta osin tyytyväinen valiokunnan linjaukseen. Hänen mielestään tarhaajien kannalta on tärkeää, että kansalaisaloitteen käsittelyn jälkeen tarhaajille ei ole tulossa laisäädäntöön uusia velvoitteita. Nykyistä tiukemmat vaatimukset voisivat Sankelon mukaan johtaa siihen, että tarhaus olisi sallittua mutta käytännössä tiukat vaatimukset johtaisivat alan kuihtumiseen.

Eläinten hyvinvointi huolettaa

Maa- ja metsätalousvaliokunta on kuitenkin huolissaan turkiseläinten hyvinvoinnista. Se muun muassa esittää, että siitoseläinten vienti EU-maiden ulkopuolille vaatisi luvan. Siitoseläinten hyvinvointiin pitäisi kiinnittää huomiota erityisesti siksi, että ne elävät häkeissä pisimpään. Puutteita on muun muassa siinä, että niille ei ole riittävästi virikkeitä.

Myös turkiseläinen terveydestä tulisi huolehtia nykyistä paremmin ja alan tutkimusta lisätä. Turkistarhoille annetaan enemmän huomautuksia kuin muille eläintiloille ja turkiseläinten kasvuhäiriöt ovat yleisiä. Osa valiokunnista toivookin, että kantaa jalostettaisiin valikoivasti, jotta perinnölliset häiriöt saataisiin karsituksi.