Oregonilaisella pellolla luvatta kasvanut geenimuunneltu vehnä on yksittäistapaus, sanoo Yhdysvaltain maatalousministeriö. Ministeriön mukaan tutkimuksissa ei ole löytynyt mitään sellaista, mikä viittaisi siihen, että geenimuunneltu vehnälajike olisi soluttautunut useammallekin tilalle alueella.
Tavallisen vehnän seasta löytyi toukokuussa geenimuunneltua vehnälajiketta, joka paljastui samaksi, jota geenijätti Monsanto kehitteli ja testasi laillisesti useita vuosia sitten. Lajikkeelle ei ole myönnetty myyntilupaa, eikä geenimuunnellun vehnän myyntiä ei ole sallittu missään päin maailmaa. Paljastus vaikutti Yhdysvaltain vehnänvientiin, sillä Japani, Korea ja Taiwan ovat rajoittaneet ostojaan alueelta.
Vehnää ei päätynyt myyntiin, ministeriö sanoo
Yhdysvaltain maatalousministeriö ei ole löytänyt todisteita siitä, että geenimuunneltua vehnää olisi päätynyt myyntiin. Tutkijat ovat haastatelleet viljelijää, jonka tilalta löytö tehtiin, sekä siemenet toimittanutta myyjää. Testeissä ei ole ministeriön mukaan löytynyt lisää viitteitä muuntogeenisestä lajikkeesta.
Ministeriö sanoo jatkavansa tutkimuksia haastattelemalla noin 200 alueen viljelijää. Viranomaiset ovat myös toimittaneet kauppakumppaneilleen Monsanton testin, jonka avulla muuntogeenisen lajikkeen voi tunnistaa. Myös EU julkisti perjantaina validioidun testin Monsanton vehnän tunnistamiseksi.
Ministeriö ei ole esittänyt arviota siitä, päätyikö geenimuunneltu lajike pellolle esimerkiksi tuulen mukana leviten, vai siirrettiinkö se tilalle tarkoituksella. Monsanto teki vuosina 1998-2005 yli sata viljelytestiä lajikkeelle, joka oli muokattu kestämään yhtiön Roundup-rikkaruohomyrkkyä. Yhtiö on ilmoittanut, ettei se sulje pois sabotaasin mahdollisuutta.
Kuluttajien tiedonhalu geenimuuntelusta kasvaa
Valtaosa Yhdysvalloissa viljellystä maissista ja soijasta on jo geenimuunneltua. Vehnänviljelijät eivät kuitenkaan ole halunneet siirtyä geenimuunneltuihin lajikkeisiin lähinnä kuluttajareaktioiden pelossa. Toisin kuin soija ja maissi, joiden sato käytetään suuressa määrin eläinten rehuna, päätyy vehnäsato suoraan ihmisravinnoksi.
Yhdysvalloissa, kuten myös Euroopassa ja Aasiassa, on viime vuosina vahvistunut vaatimus siitä, että geenimuuntelusta tulisi kertoa kuluttajalle selvemmin. Useat Yhdysvaltojen osavaltiot valmistelevat parhaillaan lakiehdotuksia, joiden mukaan myytävissä tuotteissa tulisi olla merkintä geenimuunneltujen ainesosien käyttämisestä.