Artikkeli on yli 13 vuotta vanha

Vaasalaiset eivät ole nirsoja ruuan suhteen

Vaasalaiset ovat innokkaita kokeilemaan uusia ruokalajeja, kertovat Eurooppalaisen ruokatorin kauppiaat. Viime viikolla käynnistynyt tori täyttyy päivittäin uudelleen palaavista ihmisistä, jotka tulevat ostamaan suosikkituotteittaan. Ruokatori saapuu Vaasaan myös ensi kesänä.

ruokatorilla ihmisiä
Kuva: Anna Wikman / Yle
  • Merja Siirilä

Ensimmäistä kertaa Vaasan kävelykatua värittänyt Eurooppalainen tori on onnistunut vakuuttamaan vaasalaiset. Vaasalaiset ovat päässeet nauttimaan ranskalaisen, italialaisen ja saksalaisen keittiön tarjonnasta viime viikosta lähtien. Kansainväliset kauppiaat kertovat vaasalaiset olevan ennakkoluulottomia ruokien suhteen.

-Tunnistan samoja asiakkaita ja he tulevat uudestaan ostoksille. Uskon, että ihmiset ovat innokkaita kokeilemaan uusia tuotteita, kertoo romanialainen Anthony Blanchet.

Suuren suosion mm. Tampereella ja Helsingissä saanut Eurooppalainen ruokatori tuo kansainvälistä tunnelmaa keskustaan. Yksi torin vetonauloista on varmasti 12-metrinen leipomo, jonka valikoimiin kuuluvat ranskalaiset patongit. Suosittuja tuotteita torialueella ovat olleet erilaiset leivonnaiset, juustot ja makeiset.

Tapahtuma saa Vaasassa jatkoa

Eurooppalainen ruokatori nähdään Vaasassa myös ensi kesänä. Vaasan liikekeskusta ry:n toiminnanjohtaja Laura Kanto sanoo, että 12 päivää Vaasassa viettävä tapahtuma on ollut menestys ja yhteistyö jatkuu ensi vuonna kesä-heinäkuun vaihteessa.

Eurooppalainen ruokatori jatkuu Vaasassa tällä viikolla vielä sunnuntaihin asti.