Meijeriyhtiö Arla Ingman sanoo, että markkinaoikeuden päätös kilpailijansa Valion maidon hinnoitteluun liittyen oli odotusten mukainen.
- Olemme tyytyväisiä päätökseen, mutta emme halua asiaa tässä vaiheessa enempää kommentoida, sanoo Arla Ingmanin toimitusjohtaja Reijo Kiskola.
Sekä Valio että Arla Ingman eivät halunneet perjantaina ottaa kantaa siihen, mitä perjantainen päätös käytännössä tarkoittaa maidon hinnalle.
Markkinaoikeus antanee ratkaisunsa Valion määräävää markkina-asemaa koskevassa asiassa vasta vuoden vaihteessa. Maitomarkkinoita seuraavat asiantuntijat seuraavat kiinnostuneita, miten maidon hinta sitä odotellessa kehittyy.
Valio sanoi perjantaina, että maidon tukkuhinnan korostuksen jälkeen sen markkinaosuus perusmaidoista on pienentynyt. Saattaa siis olla, että Valio pyrkii ottamaan pienenevästä perusmaitojen markkinaosuudesta enemmän tulosta irti. Se onnistuisi vain maidon hintaa nostamalla, asiantuntijat arvoivat.
Suomessa maitomarkkinoilla on käytännössä kaksi suurta peluria eli Valio ja Arla Ingman. Lisäksi maitoa myyvät omalla tuotekmerkillään myös pienemmät yhtiöt, kuten Satamaito ja Maitokolmio.