Elokuussa viimeisen miehitetyn matkansa tehnyt miinalaiva Pohjanmaa myydään ehkä Viroon, kertoo Turun Sanomat. Viro on ilmaissut kiinnostuksensa Suomen merivoimien entistä lippulaivaa kohtaan.
Konkreettisia kauppoja ei kuitenkaan ole vielä tekeillä, vaan ensin on käytävä keskusteluja ministeritasoa myöten. Keskustelut on tarkoitus käydä syksyn aikana, kertoo puolustusministeriön materiaaliyksikön johtaja, kaupallinen neuvos Arto Koski.
Merivoimien esikunnan materiaaliosaston päällikön, komentaja Veli-Pekka Heinosen mukaan kaupat syntyvät, jos hinnasta sovitaan.
Neuvottelujen pohjana on, että myynnillä on saatava enemmän kuin aluksesta saisi varaosina ja romuna. Heinosen mukaan "miljoonista puhutaan".
Päätös Pohjanmaan mahdollisesta myymisestä, romuttamisesta tai museoimisesta on tehtävä tämän vuoden aikana. Muita aluksesta kiinnostuneita ei toistaiseksi ole ilmoittautunut.