Moni pirkanmaalainen kunta kaavailee jälleen veronkorotusta ensi vuodelle. Yle Uutisten talouskyselyyn vastasi kaikkiaan kaksitoista pirkanmaalaiskuntaa, joista viisi aikoo nostaa veroprosenttiaan.
Lisäksi säästöjä etsitään muun muassa vanhus- ja sosiaalipalveluista, hallinnosta ja opetuksesta.
Veronkorottajien joukossa on myös Urjala, joka sai hiljattain huonoja uutisia yritysrintamalta: suodatinvalmistaja Parker Hannifin sekä Nuutajärven lasitehdas aikovat jättää paikkakunnan.
Veronkorotus onkin vain yksi pakon edessä tehtävistä toimenpiteistä.
– Urjala on jo pitkään joutunut etsimään säästöjä menopuolelta, ja joka vuosi se on entistä vaikeampaa, sanoo Urjalan kunnanjohtaja Hannu Maijala.
Maijala toteaa, että suurin ongelma kunnalle ensi vuotta ajatellen on tulopohjan pettäminen jo tässä vaiheessa. Valtionosuuksia katoaa, ja säästöjä joudutaan tähyilemään koko ajan lähempää ihmisten lähipalveluita.
– Kyläkoulujen lakkauttamisia, kirjastoautotoiminnan lopettaminen... tällaisia erittäin ikäviä päätöksiä joudumme tekemään, Maijala sanoo.
Urjala nosti veroprosenttiaan myös viime syksynä. Tulokset jäivät laihoiksi.
– Se ei ole juurikaan näkynyt tuloverokertymässämme. Kovin suurista rahoista ei puhuttane tälläkään kertaa, mutta yrittää täytyy, kunnanjohtaja Hannu Maijala pohtii.