Kuumeessa, flunssassa ja hikan kourissa ollut rocklegenda Chuck Berry on levännyt Oulussa torstaista lähtien. Kiertuemanageri Patrick Rocher kertoo, että Chuck Berry on pysynyt visusti hotellihuoneessaan keräämässä voimia perjantai-illan keikkaa varten.
Artistia vaivannut hikka on tiettävästi saatu talttumaan ja kuume on laskenut.
Keskiviikkoinen Chuck Berryn konsertti Helsingissä oli osalle faneista pettymys. Esiintyminen oli hapuilua ja esiintyjän sanottiin olleen väsynyt.
Chuck Berryn kunto on nostanut esille puheet miehen vetäytymisestä keikkalavoilta kokonaan. Oulun keikkapaikan Club Teatrian promoottori Marco Järvenpää kertoo, että varsinaisesta jäähyväiskiertueesta ei ole puhuttu, mutta suomalaisille promoottoreille kerrottiin, että Oslon lauantainen keikka on todennäköisesti Chuck Berryn viimeinen ainakin Euroopassa.
- Oulun keikka on siis näillä näkymin toiseksi viimeinen keikka. Kyllähän mies ansaitsisi jo lähteä eläkkeelle, Järvenpää toteaa.
Oulun keikalle vielä lippuja
Oulussakin mukana oleva Chuck Berryn kiertuemanageri Patrick Rocher tyrmää puheet keikkailun lopettamisesta.
- Ei pidä paikkaansa. Chuck Berrylle on sovittu keikkoja Yhdysvaltoihin esimerkiksi marraskuussa, ja ensi vuonnakin on sovittuja keikkapäiviä, Rocher kertoo.
- Chuck Berry jatkaa keikkailua, kunnes toisin päätetään. Hän ei ole jäämässä eläkkeelle, Rocher muotoilee.
Oulun perjantai-illan keikalle on myyty parituhatta lippua. Lippuja on vielä jäljellä.
Keikan lämmittelee Agents, ja legendaarisen Chuck Berryn on määrä nousta lavalle kello 22.