Artikkeli on yli 12 vuotta vanha

Taksien Valopilkku-kampanjalla rahaa uudelle lastensairaalalle

Järjestäytynyt taksiala kampanjoi eri puolilla Suomea ja kerää rahaa Uusi lastensairaala 2017-hankkeelle. Valtakunnallinen keräystavoite on koota 100 000 euroa. Valopilkku-kampanjalla halutaan keräyksen lisäksi madaltaa taksien käyttökynnystä ja kertoa taksien monipuolisista sekä luotettavista palveluista.

Taksinkuljettaja Tuoma Kinnunen autonsa vieressä
Kuva: Esa Pietarinen / Yle
  • Esa Pietarinen

Valopilkku-kampanja näkyy tällä viikolla taksien teippauksessa ja taksien sisältä löytyy asiakaille jaettavia ohjelehtisiä kuinka keräykseen voi osallistua. Taksiala osallistuu itse vahvasti keräykseen, myös Taksiliitto antaa keräykseen oman lahjoituksensa.

- Meillä on lähtenyt valtakunnallisesti oikeastaan kaikki alueyhdistykset ja tilausvälitysyhtiöt mukaan. Jokainen on laittanut itselleen sopivan summan keräykseen, jokainen autoilija voi myös osallistua kampanjaan haluamallaan summalla.

Valtakunnallinen tavoite meillä taksialalla on kerätä kampanjaviikon aikana vähintään 100 000 euroa.

Tuomas Kinnunen

- Jokaisessa autossa, missä on Valopilkku-tarra jaetaan tietoa miten keräykseen voi osallistua. Taksiautoilijat eivät siis kerää rahaa vaan asiakkaat laittavat rahansa itse, joko tekstiviestillä, soittamalla tai perinteisen pankkisiirron kautta, kertoo Joensuu Taksiautoilijat Ry:n puheenjohtaja Tuomas Kinnunen.

- Valtakunnallinen tavoite meillä taksialalla on kerätä kampanjaviikon aikana vähintään 100 000 euroa, jatkaa Kinnunen.

Valopilkku-kampanjalla halutaan myös tuoda järjestäytynyttä taksialaa esille ja madaltaa taksien käyttökynnystä ja kertoa taksien monipuolisista palveluista ja luotettavuudesta.

- Luotettavuus meillä on yleisesti hyvällä tasolla. Nyt on ehkä strategian tarkistamisen paikka taksiliitolla. Ihmiset kokevat, että taksi on liian ylellinen, liian kaukainen ja porvalillinen kuljetusmuoto.

- Mutta jos tarkemmin ajatellaan niin voiko olla tämän arkisempaa kuljetusmuotoa olla. Täällä on aina aito ihminen ajamassa, viedään paikasta A paikkaan B. Taksi ei ole mielestäni ole edes kallis, loppujen lopuksi se aika edullinen kulkumuoto, summaa Tuomas Kinnunen taksien merkitystä.