Yle Tampereen nettiskeskustelijoiden tarinoissa radio on ollut mukana monessa elämänkäänteessä. Radio on pitänyt seuraa yöaikaan ja soinut mummolassa lapsuuden kesälomilla.
Myös maailmaa muuttaneet uutiset ovat jääneet monen keskustelijan mieleen.
Nimimerkki Marraskuu 1963 kertoo, kuinka Kaleidoskooppi-lähetys keskeytettiin vähän ennen iltakymmentä, kun Yhdysvaltain presidentti J. F. Kennedy oli ammuttu. Sama uutinen tavoitti myös Laborantin.
- Auto lähti Linja-autoasemalta klo 21, ja olimme Siuron kohdalla, kun autoradion lähetys keskeytyi, ja alettiin lukea viestiä JFK:n ampumisesta jonkin verran jälkeen klo 21.30. Tiedotus oli vielä kesken kotipysäkkini kohdalla ja kysyin kuljettajalta, voisinko matkustaa lipullani niin pitkään, kunnes uutinen on loppuun luettu.
Myös urheilukilpaluja on jännitetty radiosta. Nimimerkki isän korvana kuunteli radiota kesällä 1952.
- Melbournen olympialaisten aikaan merkitsin tulokset muistiin. Muistan kuinka jo vähän isompana peruutin tuvasta keittiön puolelle piiloon, kun piti itkeä yhdessä Pekka Tiilikaisen kanssa, yleensä suomalaisurheilijoiden menestyessä.
Jarppa puolestaan kertoo, että 1970-luvulla jääkiekkopelit katsottiin TV:stä, mutta selostus oli pakko olla radiosta, jossa äänessä oli Raimo Häyrinen.
Radio vei oikeuteen ja uusiin maailmoihin
Yle Tampereen nettikeskustelijoiden radiomuistot kertovat myös menneiden vuosien ajankuvaa.
Matkaradiota kuunnellut Radioluvaton muistelee, kuinka hänet pysäytettiin uimarannalla 1960-luvulla. Kaksi herraa kysyi: "Saammeko nähdä radiolupasi?". Lupaa ei löytynyt.
- Jouduin rikollisena tuomittavaksi nuorena henkilöna Helsingin raastuvanoikeuteen. Sain hakea radion Kallion poliisiasemalta. Radion patteri oli tyhjä. Ilmeisesti joku luvallinen kuuntelija oli kuunnellut radiotani patterin loppumiseen asti.
Radiolupa oli Yleisradion vuosina 1927–1976 radion käytöstä perimä maksu.
Nimimerkki 50-luvun radio hyvin tuttu muistelee tuon ajan radiota.
- Muistan hyvin radion aseman Suomessa. Oli yleiskanava, ja ruotsinkielinen kanava. ULA mullisti radion äänen laadun. Ruotsinkielinen kanava sisälsi lähes kaikkea maan ja taivaan väliltä.
Radio tarjosi pääsyn muihin maailmoihin muillekin, kuten nimimerkille Tyttö Nokian Kattilaisista.
- Muistan, kun isoveljeni kuunteli BBC:ltä uusimmat Beatlesien kipaleet, ja sit merirosvoratioo kans jostain ulkomailta 50-60 luvun taitteessa, ku ularatiosta oli varaa valita eri aaltopituuksia. Pikkutyttönä en viä oikein tajunnu kaikkia ration mahrollisuuksia, mut jännää se oli!
"Ja auta armias, että sen toimittajan piti aina puhua biisin päälle..."
Kun puhutaan radiosta, musiikki on tärkeässä osassa. Poppa Joe eli radion musiikkiohjelmien tahtiin.
- Nuorten sävellahja, Pop eilen tänään, rokkivekkari.. Niitä odotettiin kuin kuuta nousevaa. Josko Jake Nyman ja Heikki Harma soittaisivat kerrankin sen Sladen tai T.Rexin uusimman hitin ainaisten Don McLeanien, Genesisten ja Dylanien sijaan.. ja olisivat kerrankin puhumatta niiden biisien päälle. Radion rock-ohjelmat määrittelivät viikko- ja päivärytmin.
C-kasetti on mukana monen radionystävän musiikkimuistoissa. Nimimerkki 70-luku tiivistää musiikkikappaleiden nauhoittajan viestin.
- Nuorten Sävellahjasta, Säviksestä, nauhoitettiin c-kasetille musiikkia. Ja auta armias, että sen toimittajan piti aina puhua biisin päälle...